PÄIVITETTY KRISTITTY
ja seurakunta
Nuori Daavid joutui keskelle Israelin konfliktia, kun hänen isänsä lähetti hänet viemään avustuskuormaa veljilleen. Israel oli sodassa filistealaisten kanssa ja taistelut olivat jämähtäneet asemasodaksi. Vastustaja näytti olevan ylivoimainen, eikä kukaan Israelin joukoista tohtinut haastaa vihollista taisteluun. Odotettiin ”parempia” aikoja. Yksi kookas filistealainen, nimeltään Goljat haastoi israelilaisia taistoon, mutta kukaan ei tohtinut nousta häntä vastaan. Siinä oli silloinen seurakunta jumissa. Pelko ja avuttomuus olivat vallanneet seurakunnan sotajoukot, eikä tiedetty miten tällainen vastustaja voitaisiin voittaa tai edes haastaa. Niinpä turvallisimmaksi vaihtoehdoksi jäi kaivautuminen seurakunnan poteroihin.
KUNINKAAN VARUSTUKSET EIVÄT OLE SOPIVAT Kun kuningas Saul kuuli, että hänen leirissään oli nuorukainen, joka uskaltaisi haastaa vihollisen, hän kutsutti Daavidin luokseen. Selvitettyään, että nuorukainen oli halukas tähän uhkarohkeaan yritykseen, kuningas Saul halusi antaa parhaat mahdolliset varustuksensa Daavidin käyttöön. Nämä sotavermeet eivät tulleet mistään armeijan keskusvarastolta vaan olivat itse kuninkaan oma sotisopa. Varustus olisi siis parasta mitä sotilas voisi saada. Tarkoitus oli kyllä hyvä, mutta Jumalalla oli toisenlainen ratkaisu asiaan. Tämän vastustajan kaatamiseen eivät riittäneet Saul kuninkaan varustukset vaan siihen tarvittiin aivan toisenlaisen kuninkaan varusteet. Saulin varustuksissa ei voinut sotia, ja kaikenlisäksi ne olivat aivan liian raskaat. Nyt tarvittiin kevyempää varustusta ja ketteryyttä vastata vihollisen haasteisiin. Tänään seurakunnissamme olemme samalla tavoin isojen haasteiden edessä. Monet seurakunnat ovat jääneet jumiin ja kaivautuneet poteroihinsa, samalla kun vihollinen on vallannut aina vain isompia alueita itselleen. Poteroseurakunta saattaa kyllä hoidella ns. hengellisiä asioita, mutta sillä ei ole näkyä eikä ajatusta vaikuttaa ihmisten arkeen tai paikkakuntansa ongelmiin saatikka sen kehittymiseen. Jotkut ryhmät ovat taas menneet toiseen ääripäähään ajatelleen, että luopumalla haastavista opeista ja sulautumalla ympäröivään kulttuuriin, saadaan hyväksyntää ja tunnustusta. Kumpikin tapa kielii huonosta Jumalan ja Hänen sanan tuntemisesta ja kykenemättömyydestä ymmärtää Jumalan kutsu ja voimavarat. LÖYDÄ KUNINGAS JONKA VARUSTUKSET OVAT SOPIVAT Kuka tohtii nousta noista seurakuntapoteroista ja käydä suurta vihollista vastaan? Moniko seurakuntiemme nykyinen vastuunkantaja näkee Daavidin kaltaisia nuorukaisia ja varustaisi heitä todellisen Kuninkaan armovarustuksilla? Liian usein heitämme nuoremman sukupolven niskaan vanhat varustuksemme, joilla ehkä itse olemme käyneet sotaa, monenlaisin menestyksin. Vanhoilla varustuksilla tarkoitan eritoten kulttuurillisia tapojamme tehdä asioita. En siis puhu Raamatun auktoriteetista tai varsinkaan sen hylkäämisestä. Siitä ei ole kyse vaan hyvin usein kukin sukupolvi jämähtää oman aikansa hengellisiin traditioihin ja tapoihinsa jopa siinä määrin, että ne rajoittavat tai jopa hidastavat seurakunnan kykyä vastata aikansa haasteisiin. Raskaat tradition manttelit voivat hidastaa armovarustuksin kulkevia sotilaita. Ei kaikki traditiot ole vääriä tai pahoja, mutta nyt puhun tavoista ja rakenteista, jotka eivät tue Jumalan seurakunnan oikeaa toimintaa tämän päivän yhteiskunnassa, ihmisten keskellä. Näitä vanhoja ja raskaita varustuksia on monenlaisia, niin rakenteellisia kuin opillisia, puhumattakaan henkilökohtaisista taakoista. Olemmeko huomanneet esimerkiksi sen, että oma kirkkokulttuurimme on monelta osin ajautunut marginaaliin eli sivuun valtaväestön keskuudesta. Se mikä puhutteli verrattain laajoja massoja vuonna 1980, ei enää kosketa aikamme keskiverto Mattia ja Maijaa. Se että vajaa 80% prosenttia väestöstä kuuluu Luterilaiseen kirkkoon, ei tulisi hämätä ketään, joka vähääkään tuntee Jumalan armotyötä ja kansamme todellista hengellistä tilaa. Poterokristillisyys näkyy myös siinä, että tilaisuudet voivat kyllä olla ns. hengellisiä, mutta puheet ja kokoukset eivät enää kosketa ulkopuolisia, jopa siinä määrin ettei tavallinen keskiverto ihminen edes ymmärrä mistä keskenään puhumme. Tässä tapauksessa oma hengellinen kulttuurimme on ajautunut hyvin kauas tavallisen ihmisen elämästä ja missä he elävät nykyään. Seurakunta ei ole tässä tapauksessa enää relevantti, eikä sen sanoma ymmärrettävää. Mikä seurakunta tohtii puhua aikamme polttavista asioista hyvällä ja rohkaisevalla tavalla? Kaikkea Jumalan totuuksia ei voida kommunikoida ilman, että ihmiset loukkaantuisivat. Meidän tulee tehdä tietysti kaikkemme, että jos ihmiset loukkaantuvat, heidän loukkauksensa on itse Jeesus Kristus ja Hänen rakkautensa, eikä meidän omat kulttuurilliset tai lihalliset tavat tai ilmaisut. Aikamme ihminen on vieraantunut täysin Jumalan normaalista, jopa siinä määrin että esimerkiksi nuoria, jotka haluavat säilyttää seksin aloittamisen avioliittoon, pidetään täysin outoina tai jopa mahdottomana asiana. Oikeasta Jumalan tarkoittamasta elämästä ja tässä tapauksessa seksuaalisuudesta, on tullut epänormaalia! Daavidin kivet eivät osu enää maaliinsa! Tarvitaan uudet kivet (tavat ja toiminnot) ja uudet ampujat (Jumalan armon tuntijat ja niiden oikeat jakajat). Kun näemme nousevan joitain nuorukaisia uhmaamassa aikamme idoleita ja vääriä palvonnan kohteita niin puetammeko heitä omilla kulttuurillisilla ja uskonnollisilla tavoillamme, näin raskauttaen heitä aivan turhaan ja hidastaen Jumalan suunnitelmia. Vanhan kuninkaan metodit eivät riitä vaan on opittava uskon perusasiat ja niiden soveltaminen so. kontekstualisointi aikaamme sopivalla tavalla. Näin evankeliumin kivet läpäisevät aikamme panssarit (opit, ajatukset, rakenteet, väärät uskomukset), jotka on nostettu Jumalan oikeaa tuntemista vastaan (2.Kor.10:4-5). Seurakuntiemme vastuunkantajien on kyettävä näkemään heidän omien mieltymystensä ja tottumustensa läpi ja varustettava uudet palvelijat uskon perustuksilla ja vapauttaa heidät tekemään ja toteuttamaan Jumalan kutsua myös eritavoin kuin vanhat veteraanit ovat tehneet (Suomessa uskovien ikäjakauma painottuu eläkeiän molemmin puolin). Tässä neuvo nykyisille vastuunkantajille: Keskity opetustehtävissä uskon perustuksiin, ei niinkään kuinka asioita ilmaistaan (kulttuurillisiin asioihin), koska tavat ja menetelmät voivat olla monet kun taas uskon perustukset pysyvät samoina. Tätä ei ole aina helppo nähdä koska niin helposti teemme omista tavoistamme ja seurakunnan kokoontumiskulttuureista ns. Raamattukysymyksiä eli nostamme toissijaiset asiat keskiöön. Näistä kulttuurillisista tavoista tulee helposti opillisia kysymyksiä, joita ladataan nuorten uskovien päälle. Vähäkään Jumalan hengessä kulkeva joutuu toteamaan Daavidin tavoin: "En minä voi kävellä näissä, koska en ole tottunut tällaisiin." Jokaisella sukupolvella on vastassa aivan omanlaiset ”Goljatit”, jotka koettavat pelotella seurakuntaa joko piiloutumaan (olla puuttumatta ongelmiin) tai sulautumaan ympärillä olevaan kulttuuriin. Vastaus näiden aikamme goljattien kohtaamiseen on iankaikkisen Kuninkaan varustukset, jotka ovat riittävät ja voimalliset kohtaamaan mitä erilaisimpia Jumalan vastustajia. Varustakaamme uusi sukupolvi näillä armon varustuksilla, joilla voidaan kulkea ja toimia tässä ajassa. Tunnistatko mitä taakkoja olemme ladanneet nuorten niskaan?
0 Comments
JUMALAN KANSSA VAELLETAAN VAIN ARMON KAUTTA
Teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista. Gal.1:11 Mikä evankeliumissa on vierasta ihmisille? Miksi se on vastoin luonnollisen so. langenneen ihmisen mieltä? Yksi sana riittää vastaukseksi ja sen nimi ARMO. Tämä on evankeliumin merkillisin asia, joka sotii ihmisen luonnollista mieltä vastaan. Armo on tuotu keskuuteemme täydellisestä paikasta, Taivaasta, jossa se on aivan luonnollinen osa elämää ja sen olotilaa. Jumalan armo on ilmestynyt meille Kristuksessa Jeesuksessa ja se paljastaa meille monta asiaa: 1. Ihmisen luonnollinen tila Jumalan armo osoittaa meille meidän todellisen tilamme Jumalan edessä so. olemme synnin alaisuudessa ja kykenemättömiä pelastamaan itseämme millään tavoin. Armo siis paljastaa meidän kauheaa tilaa ja oikein ymmärrettynä johdattaa meidät tarttumaan Jumalan armoon Kristuksessa Jeesuksessa. Todellisen tilamme oikea ymmärtäminen johtaa meitä näkemään itsemme oikein ja tarttumaan Jumalan tuomaan pelastukseen. 2. Ihmisen omat pelastautumisyritykset Ihminen langenneen luontonsa vuoksi ajautuu jatkuvasti etsimään pelastusta (tietoisesti tai tietämättään), joko omien tekojensa kautta tai vapaudesta tehdä mitä itse haluaa: A) Ansiotie = toisenlainen evankeliumi Tämä on yleensä uskonnollisten ihmisten tapa pyrkiä täyttämään lain vaatimukset ja olla eri uskomuksille kuuliainen, jopa kiivailla Jumalan puolesta. Paavali kertoo olleensa tällainen uskonnollinen kiivailija, mutta se ei tehnyt häntä Jumalalle kelpaavaksi. Lain tekojen kautta pelastusyritykset ovat tuttuja myös kristityn elämässä kuten kävi esim. Galatian alueen seurakunnissa, joissa armo oli kyllä tullut tutuksi uskoontulon yhteydessä, mutta joka oli sen jälkeen jäänyt sivuun, omien ansioiden tullessa tilalle. Paavali joutui nuhtelemaan heitä kovin sanoin: ”Minua ihmetyttää, että te niin pian olette luopumassa hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin.” Gal.1:6 Te mielettömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? 2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako te saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? 3. Niinkö mielettömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihanko mukaan nyt pyritte päämäärään? Gal.3:1-3 Te olette joutuneet eroon Kristuksesta, te, jotka yritätte lain avulla tulla vanhurskaiksi. Te olette langenneet pois armosta. Gal.5:4 Ei siis ole yhdentekevää miten suhtaudumme Jumalan armon evankeliumiin. Ihminen, joka on ymmärtänyt evankeliumin, käsittää myös, ettei mitkään hänen omat tekonsa (parhaatkaan) riitä pelastukseen. Tätä totuutta uskovan tulee opetella koko elämänsä ajan, sillä armon evankeliumi ei ole tarpeen vain uskon alkutaipaleella vaan koko elämän ajan. Tässäpä teema opeteltavaksi! B) Vapaatie = toisenlainen evankeliumi Toinen ääripää, johon ihminen langenneen luontonsa puolesta sortuu on laittomuus ja omavaltaisuus. Siinä ihminen luulottelee, että esim. koska Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä niin ei ole väliä mitä ihminen tekee tai uskoo. Näin ihminen lankeaa omavaltaisuuteen ja ajattelee, että hän voi asettaa omat standardit, jotka Jumalan tietysti tulisi ’suvaitsevana jumalana’ hyväksyä. Tällainen laittomuus on kuitenkin tosiasiassa vain lihan tekoja, jotka vahingoittavat ihmistä itseään sekä lähimmäisiä, samalla kun hän ylenkatsoo Jumalan valmistaman pelastuksen yksin Jeesuksessa Kristuksessa. 3. Kaikki samalla viivalla Kaikki ihmiset ovat lopulta samalla viivalla, mitä tulee pelastukseen tästä pahasta maailmanajasta Jumalan valtakuntaan. Kukaan ei syntymänsä, kasvatuksen tai minkään muun ihmisansion kautta ole ns. paremmassa asemassa Jumalan edessä. Kaikki ihmiset ovat ansiottomia Jumalan edessä ja tarvitsevat Jumalan tuoman täyden ”pelastuspaketin” ei vain osaa siitä. Kukaan uskonnollinen tai hyvän moraalin omaava ihminen ei ole etulyöntiasemassa vaan on yhä kaukana Jumalan yhteydestä, koska ihminen ei omalla vanhurskaudellaan pysty muuttamaan itseään taivaskelpoiseksi. Aivan eri asia sitten on siinä, että ihminen on esimerkiksi syntynyt alueelle, jossa on elävä ja toimiva seurakunta, joka mahdollistaa paremmin evankeliumin kuulemisen kuin alueilla, joissa ei ole Raamatullista seurakuntaa. 4. Evankeliumi on Kristus itse Armon evankeliumi ei ole vain tietoa totuudesta tai pelastuksesta vaan se on itse Jumalan Poika Jeesus Kristus itse. Armo on siis vastaanotettavissa persoonallisen suhteen kautta Kristukseen. Tämän tulee olla armon evankeliumin ydin asia. 5. Armon tarve niin alussa kuin matkalla Jumalan armo ei ole vain kristityn opin alkeita vaan se on yksi kristityn vaelluksen perusta. Te olette joutuneet eroon Kristuksesta, te, jotka yritätte lain avulla tulla vanhurskaiksi. Te olette langenneet pois armosta. Gal.5:4 Galatalaiset olivat kyllä aloittaneet uskon matkanteon armon kautta, mutta hyvin lyhyessä ajassa he lankesivat tältä lujalta alustalta pois. Tämän saivat aikaan ”toisenlaisen evankeliumin” julistajat, jotka väittivät ettei Jeesuksen uhri riitä tai että uskonelämään tarvitaan muutakin. Näin galatalaiset pyrkivät parantamaan hengellisyyttään ihmisvoimin. Meillä tämän päivän kristityillä on useita tällaisia vaaroja. Tässä muutama: a) Pyhityselämän sekoittaminen uskovan asemaan Kun pyhityselämä sekoitetaan uskovan asemaan, saadaan aikaan paljon vahinkoa ja yksi niistä on armosta pois lankeaminen. Uskovan asema on aina sama, onpa hänen sitten juuri uskoon tullut vauva kristitty tai vanha lähetysveteraani. Tässä kohden näen, että meillä Suomessa on useissa kirkkokunnissa sekaannusta. Pyhityselämä ei muuta ihmisen asemaa Kristuksessa vaan hänen Jumalan tuntemisen määrä kasvaa ja hän oppii tuntemaan sitä lujaa asemaa, jossa hän jo on. Pyhityselämä on tarkoitettu kaikille uskoville, mutta se tapahtuu armon varassa, ei ansioista, muutenhan se ei olisikaan pyhitystä vaan ”lihastusta”. b) Kokemusten lisääminen: Jeesus + jotain muuta Tämä tulee hyvin helposti seurakuntien eri perinteiden, kulttuurien ja vaatimusten muodossa. Kokemuksista yleisin meillä Suomessa on ollut kielilläpuhuminen vaatimus uskoon tulon merkkinä. Tämä kokemus on ajateltu osoittavan hengellä täyttymistä, joka taas osoittaisi oikean kääntymyksen tapahtuneen. Tämä on todella vahingollinen oppi, joka ei pohjaudu Raamatun ilmoitukseen. Tässä yhdenlainen (oikeakin) kokemus on nostettu kynnysasiaksi, näin uhaten oikeaa evankeliumin ymmärtämistä. Sanottakoon, että kielilläpuhuminen tai muunlainen hengen aitoa kokemus on hyvä asia, mutta kun se nostetaan asemaan, johon se ei kuulu, sillä saadaan paljon vahinkoa aikaan. Näin vasta uskoon tullut ihminen ohjataan hakemaan kokemuksia jopa omin voimin ja valitettavasti joskus myös vastavoimien alaisuuteen. Kielilläpuhuminen kun ei ole vain kristittyjen parissa tapahtuva ilmiö. Armonlahjat eivät paranna kenenkään asemaa vaan voivat auttaa häntä ja toisia tuntemaan Jumalaa paremmin. Armonlahja ei siis nosta uskovaa mihinkään parempaan valiouskovien luokkaan. Aito Pyhän Hengen työ kasvattaa ihmisessä hengen hedelmää ja se näkyy mm. nöyryytenä ja palvelualttiutena. c) Moralismi Tämä on lähes aina seurausta lain alla olemisesta. Ihminen luulee omaavansa hyvän moraalin ja halveksii niitä, jotka eivät yllä samaan elämäntasoon. Tällainen asenne ilmenee kovuutena ns. syntisiä kohtaan ja elitisminä, jossa oma porukka on saavuttanut oikean elämisen tason. Tällainen sokeus ei kuitenkaan näe Jumalan standardien sisäisiä vaatimuksia vaan keskittyy lähes kokonaan ulkoisiin toimintoihin ja sääntöjen pitämiseen, liittyi se sitten pukeutumiseen, käyttäytymiseen, oikeaan sanastoon tai ulkokultaisiin uskontomenoihin. d) Sakramentalismi Tämä on tyypillistä uskonnollisille yhteisöille, joissa sakramentin ajatellaan ”tekevän” tehtävänsä” ilman henkilön omakohtaista uskoa. Tämäkin uskomus menee ns. laittomuuden ja omavaltaisuuden kategoriaan koska Raamattu ei tue tällaista uskosta erillään tapahtuvaa toimitusta, jossa ihminen jää syntiseen tilaansa ja jatkaa elämistä valerauhassa. Usein tällainen ulkokohtainen uskomus vastustaa aitoa uskoa, jossa hän joutuisi tunnustamaan syntinsä ja tarttumaan Jeesuksen pelastavaan työhön. Älä erehdy ajattelemaan, ettet sinä lankeaisi tällaiseen. Meillä evankelisilla on omat kompastuskivet tällä alueella. Yksi niistä on ns. äärikarismaattiset uskomukset, josta seuraavaksi. e) Äärikarismaattiset opit Kun uskonnollinen ihminen panee toivoaan ulkokultaisiin uskontomenoihin, äärikarismaatikko ei juurikaan eroa tästä. Äärikarismaattiset opit vievät ihmiset kauemmas Jeesuksesta ja Jumalan pelastuksesta. Yksi syy tähän on se, että siinä haetaan ns. uskon kokemuksia tavalla, joka ei lähde armossa kasvamisesta vaan ihmisen omista suorituksista. Tässä käy hiukan samalla tavalla kuin a) kohdassa, jossa puhuin pyhityselämän ja aseman sekoittamisesta keskenään. Äärikarismaatikot kun korostavat ääri-ilmiöiden kokemisen tärkeyttä Raamatullisen kääntymyksen kustannuksella. Vaikka sanamuodot voivat olla Raamatullisia Pyhän Hengen täyteydestä aina eri armonlahjojen ilmentymisiin, niin niiden saavuttaminen on nostettu sellaiseen asemaan, jota Raamattu ei tunnusta. Hyvä vastalääke näihin harhapolkuihin olisi jos ihminen tutustuisi uskon perusasioihin, näin asettaen hyvän perustuksen terveelle uskon vaellukselle armon kautta Kristuksessa Jeesuksessa. Hengelliset lahjat ja jopa kokemukset ovat osa uskovan elämää, mutta eivät tulisi olla laivaa ohjaavia asioita. f) Tietämättömyys Tämä on ehkä yksi valitettavimpia asioita nykyseurakuntien keskuudessa. Liian moni kristitty on tietämätön Raamatun perustotuuksista. Tässä kohden seurakuntien vastuunkantajilla on vastuu toteuttaa Ef.4:11-15 antamaa kasvatusohjetta: Hän antoi toiset apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi tehdäkseen pyhät valmiiksi palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan. Silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja ovat kaikkien opintuulten heiteltävinä ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa, vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. SUMMA SUMMARUM: Jumalan valtakunnan ilmapiiri on täynnä armotaloutta ja niinpä Jumalan seurassa vaelletaan vain armon kautta. Onko sinulle Jumalan armo tullut tutuksi? Vai vaellatko omin voimin? HULLUTUS
Sanoma rististä on hullutusta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. 1.Kor.1:18 Ihminen etsii viestejä avaruudesta ja kulutamme miljardeja euroja/dollareita etsiessämme elämänmuotoja muilta planeetoilta. Näillä ja useilla muilla tavoin koetamme etsiä vastauksia elämän peruskysymyksiin: Miksi olemme täällä, mistä elämä sai alkunsa ja kuinka ratkaista maapallomme erilaiset ongelmat. Mielenkiintoista on se, että etsiessämme viestejä ja elämänmerkkejä avaruudesta, suurin osa ihmisistä ei havaitse niitä tässä aivan lähellämme. Olemme saaneet jo viestejä ’avaruudesta’, meille on myös annettu vastaukset elämän alusta ja ihmisen perimmäisestä päämäärästä, mutta nämä eivät kelpaa luonnolliselle ihmiselle, koska hän haluaa olla itse itsensä herra, ilman Kaikkivaltiaan Jumalan läsnäoloa. Tämä sama viheliäisyys oli ongelmana jo Baabelin aikana, jolloin ihmiset halusivat itse hoitaa pelastumisensa ja kieltäytyivät Jumalan huolenpidosta tai Hänen elämänohjeistaan. Palataanpa lainaamaani Raamatun tekstiin. Luonnolliselle so. langenneelle ihmiselle Jumalan evankeliumi on hullutusta. Hän ei voi eikä halua käsittää mm. seuraavia asioita: Ihminen on langennut alkuperäisestä suunnitelmasta Ihminen on tarkoitettu elämään ja vaeltamaan hyvän ja täydellisen Jumalan yhteydessä, mutta syntiinlankeemus erotti ihmiset tästä olotilasta. Lankeemus ikään kuin korruptoi ihmisen ja tässä on yksi syy, että meidän on haastavaa palata Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan, jossa ei ole syntiä, kuolemaa, surua, sairautta tai kuolemaa. Tuskin pystymme edes kuvittelemaan tällaista olotilaa. Sen sijaan koetamme selittää tyhjäksi ihmisen ja maailman rikkinäisyyden ja parhaassakin tapauksessa vain selvitä ja lopuksi kuolla! Ihminen tarvitsee ulkopuolisen apua Ihmiskunta on vankikuopassa, josta on kyllä poispääsy, mutta se tapahtuu Jumalan vain avulla. Ihmisen tulee nähdä ja tunnustaa oma kadotettu tilansa totuudessa, huudettava avuksi Herran nimeä (Jeesus) ja vastaanotettava Jumalan valmistama pelastus. Köysi lasketaan meille Jeesuksen, Jumalan Pojan muodossa ja jotka siihen tarttuvat, nousevat aivan uuteen elämään. Aika ja maailma jossa elämme ei ole päämäärä vaan meidät on kutsuttu paljon suurempaan Länsimaiden ehkä yksi suurimpia harhaoppeja on ollut kohta parisataavuotta vaikuttanut ajatus evoluutiosta. Sillä on koetettu selittää ihmisen ja elämän tuloa maailmaan vaikka koko selitys ei täytä edes alkeellisintakaan tieteellistä kriteeriä. Näin ihmisen tila on laskettu entisestään, ei vaan lankeemukseen tilaan vaan jopa eläimen tasolle. Kuitenkin ihminen on tarkoitettu johonkin paljon parempaan ja hienompaan tulevaisuuteen. Se on, iankaikkinen elämä täydellisessä maailmassa, jossa ei ole enää lankeemuksen kirouksia. Mielenkiintoista on se, että uskoipa ihminen Jumalan järjestämään pelastukseen tai tulevaan täydelliseen maailmaan, hän siitä huolimatta pyrkii siihen, rakentamalla omia katoavia utopioita. Tämä sama piirre näkyi jo Baabelin rakentajilla: "Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen.” 1.Moos.11:4a ’Viesti toisesta maailmasta’ Olemme saaneet viestin toisesta maailmasta, ’avaruudesta’, mutta emme ole hyväksyneet tai huolineet sitä. Jumala on kommunikoinut ihmisten kanssa kautta koko historian, mutta suurimmalle osalle se ei ole kelvannut. Pelastuksen sanoma on tullut rakkauden muodossa Jeesuksessa Kristuksessa, mutta se ei kelpaa isolle osalle ihmisiä. Miksi? Yksi syy on se, että tällöin ihmisen tulee tunnustaa olevansa synnin alla eli syntinen. Hän joutuu olemaan samaa mieltä Jumalan kanssa omasta tilastaan ja liian moni ihminen ei halua tätä uppiniskaisuudessaan ja langenneen mielen turmelemana suostua. Jumalan Jumalan pelastussanoma on tullut täydellisestä paikasta ja niinpä sen sanoma tuo konfliktitilanteen lankeemuksen pimentämälle ihmiselle. Se, joka vastaanottaa sanoman, saa nähdä aivan uuden maailman ja osaksi se tapahtuu jo täällä ajassa kun hänen hengellisesti pimentyneet silmänsä aukeavat näkemään Jumalan luomistekoja ja pääsee vaeltamaan hyvän Jumalan seurassa. Vastaavasti ihmiset, jotka kieltäytyvät tästä ainoasta pelastuksesta, tuottavat itse itselleen turmion. Kumpaan joukkoon sinä kuulut? EVANKELIUMIN VOIMA
Uskonelämän suurimmista peruskivistä on ymmärtää oikein evankeliumi ja Jumalan armo. Meillä Suomessa on tendenssi yksinkertaistaa evankeliumi vain uskoontuloa koskevaksi ratkaisuksi, ”yhden illan jutuksi” ja vääntää armo ihmisteoista riippuvaksi toiminnaksi. Kuitenkin ilosanoma Jeesuksessa on niin syvä ja merkittävä asia, että ehdimme elämämme aikana vasta tutustua sen alkeisiin ja siksi monille evankeliumin hienoudet jäävät valitettavasti ymmärtämättä. Myös armon väärin ymmärtäminen tai jopa sen väärinkäyttö on vahingollista ihmiselle. Tutustutaanpa miten Paavalin kirje Tiitukselle tuo vastauksia näihin isoihin kysymyksiin. MILLÄ MOOTTORILLA? Tiit. 2:2-10 Vanhojen miesten tulee olla raittiita, arvokkaita ja siveitä sekä terveitä uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä. Vanhojen naisten tulee samoin olla käytökseltään niin kuin pyhien sopii. He eivät saa olla panettelijoita eivätkä paljon viinin orjia vaan sellaisia, jotka neuvovat hyvään. Näin he voivat ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miestään ja lapsiaan, olemaan siveitä ja puhtaita, hoitamaan hyvin kotinsa, olemaan hyviä ja omalle miehelleen alamaisia, ettei Jumalan sana tulisi pilkatuksi. Kehota myös nuoria miehiä käyttäytymään siveästi. Ole itse kaikessa hyvien tekojen esimerkkinä. Opetuksesi olkoon puhdasta ja arvokasta, puheesi tervettä ja moitteetonta, niin että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole sanottavana meistä mitään pahaa. Kehota orjia olemaan isännilleen alamaisia ja noudattamaan heidän mieltään vastaan sanomatta. He eivät saa näpistellä, vaan heidän on osoitettava kaikin tavoin vilpitöntä uskollisuutta, niin että he kaunistavat kaikessa Jumalan, meidän pelastajamme, opin. Se mitä tässä Raamatun tekstissä vaaditaan on hyvää, täydellistä ja todella Jumalan standardien mukaista elämää kaikessa miten meidän kuuluisi tehdä ja toimia. Tämä on aitoa kristillisen maailmankuvan ohjaamaa ja tarkoittamaa elämää. No, miten tämä saadaan toteutettua sinun elämässäsi? Aloitetaan meidän omasta tahdonvoimasta. Jokaisella meillä on erimäärä voimaa, jolla voisimme toteuttaa näitä kristillisiä standardeja - ainakin ulkoisesti. Vaatimusten toteuttamiseen vaikuttavat motivaatiomme, taustastamme (perhe, koulutus, kasvatus jne.) tai myöskin hengellinen kasvumme. Raamattu antaa siis oikeat ja hyvät tavoitteet, mutta tärkeämpi kysymys kuuluukin: Millä ’moottorilla’ opettelet toteuttamaan nämä vaatimukset? EVANKELIUMI EI OLE MORALISIMIA Moralistinen opetus / julistus voi saada paljonkin aikaan, mutta uutta ihmistä se ei voi luoda tai vahvistaa. Usein moralistisen opetuksen hyvätkin vaatimukset voivat aikaansaada hetkellisen muutoksen, mutta ei kuitenkaan tarvittavaa sisäistä uudistumista. Ihminen voi omalla tahdonvoimallaan manipuloida itseään tai/ja toisia taipumaan vaadittujen standardien muotoon, mutta yleensä se ei ole kovinkaan pysyvää. Tahdonvoimalla saatu muutos vaikuttaa hetkellisesti ihmisen käytökseen ja onkin vain ajan kysymys milloin ihminen palaa entiseen menoonsa. Haluan tällä sanoa sen, että tällainen moralistinen ja jopa uskonnollinen vaatimusten täyttäminen, johon kuuluu myös hyvien asioiden toteuttaminen kaikella tahdon voimalla, ei ole vielä oikeaa ja aitoa kristillisyyttä. Moralismi voi kyllä täyttää kristillisyyden ulkoiset vaatimukset, mutta ei sen vaatimaa sisäistä muutosta. Tämän saman asian sai kokea mm. uskonnollinen johtaja Nikodemus kun Jeesuksen kohtasi hänet. Vaikka Nikodeemus uskonnollisena ihmisenä oli varmasti hyvä ihminen, se ei kuitenkaan riittänyt tai tehnyt hänestä taivaskelpoista. Luottamus omaan hyvyyteen ja uskonnollisuuteen saattoi jopa olla esteenä sisäisen parannuksen tapahtumiselle ja uudestisyntymiselle Jumalan armosta (Joh.3.). Uskonnolliselle henkilölle tuli siis täysin yllätyksenä ettei hänen oma hyvyytensä riittänytkään. Eikö se sitten riitä, että elät hyvää elämää ja teet parhaasi? Ei, sillä se ei tee ketään Jumalalle kelpaavaksi. Niinpä syvästi uskonnollinen ja varmasti hyvä ihminen Nikodemus joutui nöyrtymään ja ottamaan vastaan Jumalan antaman lahjan, josta Jeesus kulttuuriseesti sopivalla tavalla kertoi, ottaen Nikodemukselle tutun VT:n esimerkin. Evankeliumi on siis Raamatun ydinsanoma, josta riittää ammennettavaa kaikille. Uskossa kasvaneet ymmärtävät siitä aina vain enemmän sillä ilman evankeliumin syvenevää sisäistämistä ei hengellistä kasvuakaan tapahdu. Evankeliumi ei ole vain ”yhden illan juttu” vaan se on Jumalan voima: Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Room. 1:14 Ei siis ole yhdentekevää kuinka ymmärrämme evankeliumin (ilosanoman) ja miten sovellamme sitä omaan ja toisten elämään. Joskus evankeliumin ja armon ymmärtäminen voi jäädä hyvin alkeellisella tasolle jopa niin, että hengellinen kasvu jää tapahtumatta. Saattaa olla, että uskoontulo on kyllä ymmärretty tapahtuvan Jumalan armosta, mutta sen tunteminen ja evankeliumin sisäistäminen koko elämän eri osa-alueisiin on jäänyt jostain syystä tapahtumatta (Esim. Galatialaiset UT:ssa). Syynä voivat olla vaikkapa paikallisen seurakunnan heikkous niin opetuksessa kuin hengellisen kasvun ja kasvatuksen ymmärtämisessä, sekä henkilön omat käsittelemättömät asiat. Tässä vain muutama mainitakseni. JUMALAN MOOTTORI Tiit. 2:11-12 Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa. Jumalan armon syvällinen tunteminen on yksi Jumalan Valtakunnan peruspilareista. Tämä on asia johon on syytä tutustua perusteellisesti ja vieläpä säännöllisesti. Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa on täysin vieras ajatus langenneelle mielelle (vaikka hänen olemassaolonsa tapahtuu Jumalan armosta). Jumalan armo Jeesuksen ristintyön kautta sotii tämän maailmanajan ajatuksia vastaan. Niinpä uskoontulossa ihminen vasta aloittaa tutustumisen Jumalan armon evankeliumiin. Jumalan tarkoittama elämä on itse asiassa täysin mahdotonta luonnolliselle ja langenneelle ihmiselle. Hän voi sitä kyllä kopioida, mutta ei elää sitä todeksi sisäisesti. Se on kuin yrittäisi opettaa apinaa käyttäytymään ihmisen tavoin. Voit onnistua opettamaan jonkun ulkoisen toiminnon, mutta et pysty muuttamaan itse apinan luontoa! Tästä on kyse Raamatun ilmoittamasta standardista, joka vaatii täysin uutta ihmistä, sillä vanhasta ei tule taivaskelpoista millään tempulla, ei uskonnolla, ei hyvillä teoilla, ei karismaattisilla kokemuksilla vaan yksin ja ainoastaan Jumalan itsensä suorittaman lunastusteon kautta Kristuksessa Jeesuksessa. NYT, JUMALAN ARMO ON ILMESTYNYT: a) PELASTUKSEKSI kaikille ihmisille Jumala on ilmoittanut ja tehnyt julkisesti tiettäväksi armotekonsa. Ihminen voi siis ottaa Jumalan valmistaman lunastuksen vastaan ja näin hänestä tulee uusi luomus. Pelastuminen ei ole jokin staattinen tila vaan siitä alkaa kasvu Jumalan tarkoittaman uuden ihmisen mukaan - oikean armon tuntemisen kautta. Tulevaisuus on ihmeellisempi kuin voit edes kuvitella. b) ARMO KASVATTAA ja kouluttaa meitä tunnistamaan sen mikä on väärää ja vahingollista sekä hylkäämään sen mikä on Jumalan tarkoituksia ja aitoa elämää vastaan. Jumalan armon tuntemisen vaikutuksesta hengellinen ymmärryksesi avautuu havaitsemaan väärät ja vahingolliset asiat, antamaan motivaation laittaa ne pois (esim. synnin tunnustaminen) ja ottaa vastaan Jeesuksen vaikuttamaa elämää. UT puhuu tässä kohden Kristuksen päälle pukemisesta. c) OPPIMAAN UUTTA ELÄMÄÄ Jumalan valmistamassa asemassa (ei siis omissa ansioissa) ja Pyhän Hengen voimassa. Tämä tapahtuu kun päivittäin opimme vaeltamaan Jumalan armon kautta ja ojentautumaan Jumalan tahdon mukaan. Tämä on oikeastaan tulosta Jumalan tahdon tuntemisesta, joka heijastuu enenevässä määrin koko ihmisen elämään. Oppiminen on elämänpituista ja saa voimansa Jeesuksen lunastustyön pohjalta. Kukaan ei omassa itsessään tai omin voimin saa tätä aikaan vaan se tapahtuu yksin Jumalan seurassa elämisen seurauksena. UUSI ELÄMÄNTAPA – UUSI IHMINEN Tiit. 3:1-7 Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa Paavali ikään kuin kertaa luvun 2 opetuksen seuraavasti: Muistuta heitä, että heidän tulee olla esivallalle ja viranomaisille alamaisia ja kuuliaisia, valmiita tekemään kaikkea hyvää. He eivät saa herjata ketään eivätkä riidellä, vaan heidän tulee olla ystävällisiä ja kaikin tavoin osoittaa lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan. Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä, monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, vihattuina ja toisiamme vihaten. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta vaan laupeutensa tähden uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. Tämän Hengen hän vuodatti runsaasti päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me, vanhurskautettuina hänen armostaan, tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Ymmärrätkö kuinka hienosta asiasta tässä on kyse? Jokainen meistä oman langenneen luontonsa puolesta on taipuvainen vastustamaan Jumalan armon työtä mitä erilaisimmin verukkein - myös me uskovaiset! Jumalan armo on vierasta meille koska se tulee täydellisestä maailmasta. Täällä langenneessa ajassa se haastaa meidän väärät ajatukset oman uskonnollisuuden riittävyydestä ja toisaalta halvan armon uskomuksilta. Halpa armo -ajattelu on sitä, että Jumalan ajatellaan olevan sen verran välinpitämätön, ettei hän välitä ihmisen tekemisistä vaan jokainen tulee omilla ansioillaan armahdetuksi. Tästä on tietysti monia eri versioita, jopa uskonnollisia! Meillä on siis vielä paljon opittavaa ARMON EVANKELIUMISTA ja kun sitä tapahtuu enenevässä määrin, näemme muutoksia, joita vain Jumala voi saada aikaan. Aiemmin puhuin seurakunnan avoimesta seurakuntakoodista, jonka päälle rakennetaan mitä erilaisempia versioita Jumalan seurakunnasta. Paavali kehottaa katsomaan tarkoin mitä ja kuinka oikean perustuksen päälle rakennetaan. Jos rakennetaan Jumalan ohjeiden vastaisesti, niin sellainen rakennus palaa, mutta jos rakennetaan Jumalan mielen mukaisesti niin sellainen rakennus kestää aina iankaikkisuuteen saakka. Raamattu puhuu jopa sanoilla: Niitä ei tuonelan portit voita (Matt.16:18). Niinpä ei ole yhdentekevää kuinka seurakuntaa kasvatetaan ja hoidetaan. Otan tässä pari esimerkkiä, jotka tällaisen avoimen seurakuntakoodin mukana tulee väistämättä esille. Suomi, niin kuin koko Eurooppa ei ole enää yhtenäisyyskulttuurissa, jossa on vain yksi kirkkokunta tai joku yksi taho, jonka alaisuuteen ja auktoriteettiin kaikki antautuvat. Nykyään jo pelkästään kristittyjen piirissä on mitä erilaisimpia uskomuksia ja korostuksia, jotka osoittavat, että seurakuntaperustuksia ei ole ymmärretty ja että Jumalan seurakunnan sijaan ollaankin pystyttämässä omaa rakennusta, joka näyttäytyy rumana lisäsiipenä, josta ei ole aina edes mahdollista päästä sisälle alkuperäiseen rakennukseen..
Meillä on ”paras” ja Raamatullisin seurakunta Tällainen asenne osoittaa heikkoa Raamatun tuntemista ja lihallista ylpeyttä. Eräs ryhmä ilmoittaa web-sivuillaan julkisesti mm. seuraavaa: ”Seurakunnalla ei ole Raamatulle vieraita korostuksia ja erityisoppeja." Niin, kenenkähän mielestä heillä ei ole vieraita käsityksiä seurakunnassaan? Heidän omasta mielestä! Kuulostaa hiukan kuin yksi mahtipontinen puhelinfirma, joka katosi kartalta. Tämän firman johtajilla oli heikko itsetuntemus ja huono arviointi firmansa tilasta suhteessa muihin luurintuottajiin. Samoin tällainen ylimielinen asenne omasta seurakunnasta ja sen Raamatullisuudesta, osoittavat heikkoa seurakuntahistorian ja Raamatun tuntemista. Kaikenlisäksi se paljastaa myös todella kehnoa itsensä ja yhteisönsä tuntemista. Kypsä kristitty ja varsinkin vastuunkantaja omaa terveen ja oikean kuvan itsestä ja erityisesti suhteessa muihin kristittyihin ja seurakuntiin. Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Room.12:3 Kun seurakunnan johto ymmärtää oman tehtävänsä ja asemansa oikein ja hoitaa heille uskottua yhteisöään niin heidän tehtävänään on myös rakentaa yhteyttä muihin kristittyihin paikkakunnalla. On aikamoista ylpeyttä ajatella, että vain oma yhteisö kykenisi ymmärtämään koko Raamatun ilmoituksen ja hoitamaan kaikki Jeesuksen seurakuntaruumiin tehtävät kyseisellä paikkakunnalla. Jumalan seurakunta on aina isompi kuin luulet myös sinun paikkakunnallasi! Puoluemielisyys oli tuttua myös alkuseurakunnalle. Paavalin piti kopistella aika tavalla esim. korintin seurakuntalaisia heidän pienimielisyydestä ja vauvakristityn tavasta korottaa joku yksittäinen henkilö ylitse muiden (1.Kor.3:1-12). Nämä lapsikristityt ajattelivat, että heidän käsityksensä oli absoluuttisen oikea ja Raamatullisin, jopa siinä määrin, että he kyseenalaistivat seurakunnan perustajan apostoli Paavalin aseman ja opetuksen. Jokainen seurakunta käyttää apunaan metodeja, erilaisia ohjelmia ja suunnitelmia visionsa ja tehtäviensä toteuttamiseen. Näin tulee ollakin. Puhun tässä kohtaa metodien väärinkäyttämisestä tai oikeastaan väärästä uskosta niihin. Tällöin itse metodi nostetaan pääasiaksi. Uskomus, jossa itse tietyn ja varsin usein uudeksi koetun toimintatavan ajatellaan tuovan uutta hengellistä elämää ”buustia” seurakuntaan. Me suomalaiset olemme hyvin musta-valkoista kansaa monella eri alueella. Tämä on ilmennyt myös useissa seurakuntaistutus pyrkimyksissä. Olemme hyvin herkkiä kopioimaan menetelmiä, jotka ovat mahdollisesti toimineet jossain päin maailmaa, vaikkapa ameriikoissa. Meillä on ryhmiä, jotka ajavat takaa sitä uusinta juttua ja jujua (metodia), jonka avulla herätys tuotaisiin Suomeen? Eipä ole tapahtunut vaikka kovasti on koetettu kopioida ja tehdä samoin kuin isolla mantereella. Sama musiikkikaan ei kumma kyllä ole auttanut! Tässä kohden sanottakoon, että itse pidän monista uusista ylistyslauluista ja eritavoista johtaa musiikkia. Varsinkin hengellisessä työssä ’metodi edellä’ meneminen on kuin yrittäisi hakata kuutiota pyöreään reikään. Ei muuten onnistu tai kyllähän se onnistuu jos käytämme väkivaltaa. Ja niinhän siinä on käynytkin harmittavan usein. Muutamat metodi ja henkilökeskeiset ryhmät ovat tulleet isojen sanojen ja massiivisten mainonnan kautta kaupunkiin ja kertoneet omaavansa herätyksen salaisuudet. Tällaiset karismaattiset pöyhkeilijät löytävät verrattain helposti suomalaisten kristittyjen joukosta tunnollisia lain noudattajia, jotka haluavat kokeilla, olisiko tämä se vastaus pitkää toivottuun herätykseen. Näillä uusilla herätystä lupaavilla metodeilla koetetaan sitten saada aikaan hengellistä pöhinää. No, tämä tällainen uskonkulttiin taipuvainen kokouskulttuuri on tietysti yksi äärimmäinen tapaus, mutta turhan yleinen Suomessa. Jostain syystä tämä metodi-keskeisyys on taipuvainen ohjaamaan ihmisiä itse tuotettuun hengellisyyteen eli lain kautta vanhurskauttamiseen. Tämä lakihengellisyyttä viljelevä tapa naamioituu joko tiukkoja sääntöjä noudattavaksi ryhmäksi tai äärikarismaattisista ilmestyksistä ja suorista ilmoituksista eläväksi hurmosyhteisöksi. Molemmat tuottavat saman lopputuloksen, joka on ihmisen omaa uskonnollisuutta (Kol.2:16-23). Toinen on vain ”vauhdikkaampi” versio samasta uskonnollisuudesta. Tarvitsemme kyllä jossakin vaiheessa metodeja ja tapoja, mutta ne eivät voi korvata uskon ja evankeliumin sisältöä ja perustuksia. Metodikeskeisyys voi olla oikeastaan hengellistä laiskuutta, koska se yrittää oikaista perustusten laskemisen ja rakentaa pikavauhtia kyhäelmän, joka näyttäisi tuovan tuloksia. Pelkät kulissit ja show-meininki eivät kuitenkaan riitä. Muutama apukysymys saattaisi auttaa:
Seuraavaksi tulossa: EVANKELIUMIN OPETTAMA - moralismin ja evankeliumin eroista ’GODEX’
Avoin lähdekoodi (engl. open source) tarkoittaa tietokoneohjelmien tuottamis- ja kehitysmenetelmiä, jotka tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden tutustua ohjelman lähdekoodiin ja muokata sitä omien tarpeidensa mukaisesti. Avoimen lähdekoodin periaatteisiin kuuluu myös vapaus käyttää ohjelmaa mihin tahansa tarkoitukseen ja kopioida ja levittää sekä alkuperäistä että muokattua versiota. [Lähde: Wikipedia] Jumala ei ole antanut kenellekään monopolisopimusta tai yksinoikeutta seurakuntaansa. Sitä ei omista katolilainen kirkko (vaikka heidän oma teologinen tulkintansa näin antaakin ymmärtää), ei Luterilainen kirkko tai mikään muukaan kirkkokunta tai yhteisö. Jumala itse omistaa seurakuntamonopolin. Paavali sanookin: ”Sen armon mukaan, jonka Jumala on minulle antanut, olen viisaan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, ja toinen rakentaa sille. Mutta kukin katsokoon, kuinka rakentaa.” 1.Kor.3:10 Seurakunta on tietokonemaailman lähdekoodin kaltainen, jonka perustukset ovat samat, mutta joka voi ottaa hyvin moninaisia ja erilaisia muotoja (kontekstualisointi). Avoin lähdekoodi avaa paljon mahdollisuuksia kehittää erilaisia tapoja ja toimintoja samalle pohjalle, jonka päälle kaikki muu toiminto rakennetaan. Tästä syystä seurakunnan vastuunkantajien on apostoli Paavalin tavoin katsottava tarkoin mitä hyvien perustusten päälle rakennetaan ja mitä siihen pystytetään. Meillä Suomessa on liian usein jätetty seurakunnan oikeat perustukset huomiotta ja rakenneltu aivan omia pytinkejä – ja vieläpä hiekalle! Väärälle pohjalle pystytetty seurakuntamalli ja toiminta eivät kestä Jumalan rakennustarkastusta vaikka ulkonaisesti ryhmä saattaisi jatkaa toimintaansa uskonnollisena instituutiona vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. Jeesuksen aikaisille uskonnollisille johtajille kävi juuri näin. He ajattelivat omistavansa silloisen seurakunnan/kirkon ja rakensivat kaikenlisäksi omia opillisia rakennelmia, jotka lopulta nousivat Jumalan tuntemista vastaan (2.Kor.10:4-5 ). Raamatun ilmoitusten sijaan tilalle tulivat ihmissäännöt ja toiminnot. Kun oikeat seurakuntaperustukset ja selkeät Raamatun ilmoitukset hyljätään niin uskonnollisissa piireissä tilalle tulevat ulkoiset tavat, joita saatetaan puolustaa suurellakin kiivaudella. Näin tietyt uskonnolliset toiminnat saatetaan kyllä kanonisoida samalla kun perustukset hyljätään. Samoin voi käydä hyvin liberaaleissa piireissä. Tällöin seurakunnan kriteerit muuttuvat ympäröivän kulttuurin mukana ja myös Raamattua tulkitaan inhimillisen ja lännessä hyvin usein valistuksenajan järjenpalvonnan mukaan. Aito Jumalan seurakunta on saanut alkunsa Jeesuksen lunastustyön pohjalta ja Hänen suunnitelmansa on saada itselleen kansa, joka tuntee Hänet ja tekee tehtävät, jotka sille on asetetut. Ryhmät, jotka koettavat omia Jeesuksen seurakunnan itselleen, erehtyvät siinä pahoin. Tästä yksi karsimaattinen muoto on ajatella, että meidän seurakunnalla olisi se paras ja voimallisin srk-muoto. Tästä on liiankin monta surkuhupaisaa esimerkkiä myös täällä Suomessa. Jumala ei anna kunniaa yhdelle ryhmälle tai saatikka yhdelle karismaattiselle esiintyjälle. Väittäisin, että siellä missä rakennetaan seurakuntaa yhden karsimaattisen puhujan tai muutaman erityisen lahjan varaan, on eksytty hyvältä ja varmalta pohjalta. Yleensä tällaisissa tapauksissa johtajuus on ymmärretty huonosti ja mallia on otettu jostain muualta kuin Uudesta Testamentista. Seuraavaksi lisää seurakunnan lähdekoodista ja vääristä käsityksistä ennen kuin siirrymme UT:n johtajuusmallehin. MONOPOLISTA KOHTI AVOINTA LÄHDEKOODIA
Jeesus sanoi heille (fariseuksille): "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut huippukivi. Herralta tämä on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme'? Sen tähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tuottaa sen hedelmiä. Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se putoaa, sen se murskaa." Matt.21:42-44 Jeesuksen aikaiset fariseukset ja uskonnolliset johtajat ajattelivat, että heidän asemansa ja puulaakinsa nautti ylintä suojelua. Heidän mielestään he edustivat Israelin Jumalaa ja että heillä oli hallussaan kaikkivaltiaan antama monopoli. Yksinoikeus uskontoon omistettiin kyllä suurella innolla ja kiihkolla, mutta Jumalan ilmoitukset, niiden tulkinta ja kontekstualisointi osoittivat että valta olikin noussut ’hattuun’ ja uskollisuus Jumalan hengen mukaiselle palvelukselle oli kokenut inflaation. Uskonnollisille johtajille ei tullut mieleen, että heille annettu asema ja tehtävä olikin ehdollinen. Pysymällä Jumalan antamassa ilmoituksessa he saisivat hoitaa Jumalan heille antamia tehtäviä ja vastaavasti ohjeiden hylkääminen tietäisi potkuja! "Näin sanoo Herra Sebaot: Jos sinä kuljet minun teitäni ja pidät huolen antamistani palvelustehtävistä, sinä saat myös tuomita minun huonettani ja vartioida esipihojani, ja minä annan sinulle pääsyn tässä seisovien joukkoon. Sak.3:7 Jumala ei ole jakanut seurakuntaansa eläkevirkoja. Puhun tässä Jumalan antamien tehtävien hoidosta, en pelastuksesta. Suomalaisessa monopoli- ja työkulttuurissa olemme tottuneet siihen, että jos henkilö on saanut ”VIRAN” niin se on tarkoittanut suojeltua asemaa ja pitkää leipää aina jopa eläkepäiviin saakka. Tämä ei ole kuitenkaan Jumalan työmaakulttuuria. Jumalan seurakuntaa ei hoideta viranhaltijoina vaan Jumalan palvelijoina. Siinä on suuri ero. Monopoliajattelu ja lukkiutuneet virkakäsitykset nousevatkin seurakunnan rakentumista ja sen kehittämistä vastaan. Väärät virkakäsitykset korruptoivat henkilön hengellisen kasvun ja terävöitymisen Jumalan palvelijaksi. Seurakunnan palvelijalla ei ole suojeltua virka-asemaa vaan hänen tehtävänään on kasvaa Jumalan tuntemisessa ja palvella Häntä sanan ilmoituksen mukaisesti. Jumalan palvelijan asema ei siis ole suojatyöpaikka vaan hänen kuuluu päivittäin vaeltaa Jumalan seurassa ja työskennellä yhdessä muiden jumalanpalvelijoiden kanssa. Vain Jumalalla on monopoli seurakuntaansa. Tästä voimme siirtyä mielenkiintoiseen aiheeseen, joka koskee Jumalan avointa seurakuntakoodia ja mitä se tarkoittaa tämän päivän Euroopassa. AVOIMESTA SEURAKUNTAKOODISTA SEURAAVAKSI Monopoli (kreik. monopolio: [monos] = 'yksin' + [polein] = 'myydä') on taloustieteessä tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Monopolille ominaista on siten kilpailun puuttuminen ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. (lähde: Wikipedia)
Suomalaiseen ajatteluumme ja kulttuuriimme on pitkään kuulunut monopoli-ajattelu. Joissakin tapauksissa se on ollut hyvä asia koska se on varjellut ihmisiä monelta vahingolliselta asialta. Tästä yksi esimerkki on vaikkapa valtion omistaman Alkon yksinoikeus väkevien myyntiin. Vastaavasti jos halutaan edistää ja parantaa työn tekemistä ja sen laatua niin monopoli-asema mitä todennäköisimmin estää asioiden monipuolisen käsittelyn ja kehittämisen. Esimerkiksi muutama vuosisata sitten useimmat ammattikunnat pitivät itsepintaisesti kiinni säätyjärjestyksestä, jonka yhtenä tarkoituksena oli suojella eri ammattien yksinoikeuksia ja pitää kaupankäynti tiettyjen intressiryhmien käsissä. Ammattikunnan ”lisenssiä” oli ulkopuolisen hyvin vaikea hankkia ja sitä kontrolloitiin tiukasti. Monopoli esti kilpailutilanteiden syntymisen ja samalla valitettavasti myös useiden eri töiden tai ihmisten elinolosuhteiden paranemisen. Monopoli-ajattelu on tuttua myös vanhassa Eurooppalaisessa kristikuntakäsityksessä (Christendom). Vaikka asiaa ei useinkaan tuoda esille niin kristikunta-ajatus kehittyi yhtä aikaa Rooman keisari- ja paavius- johtajuustapojen yhdistyessä. Monopoliasemaan nostetun ”äitikirkon” ajateltiin hoitavan koko kristikunnan edustamisen suhteessa Jumalaan ja ihmisryhmiin. Tämä ei koske kuitenkaan vain katolilaista kirkkoa vaan on vaikuttanut myös esim. luterilaiseen kirkkokäsitykseen. Samaa monopolia pelataan vieläkin! Kristikunta-aatteen takana vaikuttaa myös Vanhan liiton aikainen juutalaisille annettu tehtävä olla koko kansana Jumalan todistaja ja Jumalan ilmoitusten esilläpitäjä. Juutalaisilla oli ikään kuin monopoliasema Jumalan edustajina. Niinpä ei ole ihme, että kun paavius ja keisarin johtajamalli yhdistyivät niin tällainen Jumalan valtio (valtakunta) ajatus sai siitä lisäpontta myös kristikunta-aatteelle. SEURAKUNNAN TEESIT KIRKON OVEEN Ensivuonna (2017) juhlistamme uskonpuhdistuksen 500 juhlaa. Vuonna 1517 tapahtui yksi merkittävimpiä historiaamme mullistavia tapahtumia kun Martti Luther naulasi Wittenbergin kirkon oviin 95 teesiään. Pelastuminen yksin armosta palautettiin suurten uhrausten kera takaisin ihmisten tietoisuuteen ja siitä alkoi uusi aikakausi niin Euroopassa kuin myöhemmin muualla maailmassa. Raamatun kääntäminen kansankielelle vauhditti uudistuksia ja ’yksin armosta’ pelastustietoisuutta. Euroopassa Raamatusta oli ollut käytössä latinankielinen versio jo yli tuhat vuotta. Tavallinen kansa oli tietämätön Raamatun totuuksista kunnes Jumalan sana käännettiin suurin uhrauksin kansankielille. Tästä alkoi uusi aikakausi Euroopassa ja myöhemmin muualla. Raamatunkäännösten tarkkuuteen vaikuttivat myös idän kirkon teologit, jotka pakenivat islamilaisten vainoja. He toivat Eurooppaan Raamatun alkukielien tuntemista; heprea, aramea ja kreikka. Näin Eurooppa sai Raamatut kansankielille suoraan alkukielistä. Tästä syystä useat latinankielisen Raamatun virheelliset ja vanhentuneet käännökset saatiin viimein korjattua. Yksi merkittävistä korjauksista koski käännöstä: ’TEHDÄ PARANNUS’. Latinankielisessä käännöksessä sana käännettiin koskemaan katumusharjoituksia ja näin johdettiin ihmiset etsimään pelastusta omilla teoillaan. Erasmus käänsi parannuksen sanoilla ’olla katuvainen’. Tämä oli yksi ratkaisevia Raamatun alkutekstien mukaisia korjauksia, joka auttoi ison joukon ymmärtämään pelastumisen yksin armosta ei ihmisteoista tai ansioista. Aneet, Jumalan lahjomisyritykset ja katumusharjoitukset jäivät taka-alalle. Tällä oli suuri merkitys ihmisten vapautumiseen turhien uskonnollisten taakkojen alta sekä kirkkoruhtinaiden valtapeleistä. Sillä kun tavallinen kansa ymmärsi Raamatun tekstejä, niin yhä suurempi joukko tuli vapautetuksi uskonnon (ihmisen omat teot) ja paavijohtajuuden vallasta. Tokko Erasmuskaan ymmärsi kuinka suuren palveluksen hän oli tehnyt Jumalan seurakunnalle. Kun Raamatun totuuksia ymmärretään ja laitetaan käytäntöön niin se vapauttaa ihmisiä aivan uudenlaiseen elämiseen ja palvelemiseen. Aika, varat ja energia laitetaan tällöin oikeisiin asioihin. No, innostuin kertomaan hiukan ohi aiheeni, mutta halusin osoittaa tällä sen, että ei ole yhdentekevää miten ymmärrämme Raamatun totuuksia, oikeaa Uuden liiton johtajuutta ja Raamatun arvovaltaa ihmisten ja yhteisöjen elämässä. Olisikohan meidänkin jo aika tarkistaa onko meillä jäänyt jotain tärkeää ymmärtämättä? Olisikohan aika koputella seurakunnan rakenteen teesit kirkkojemme oviin? Väitän, että yksi tärkeimmistä pimentoon jääneistä asioista on seurakunnan oikeat ja toimivat rakenteet ja seurakunnan johtaminen. Ymmärtämättömyyttä seurakunnan olemuksesta ei varmastikaan voi verrata uskonpuhdistuksen aikaiseen eksymykseen, mutta väitän, että tämä on yksi hyvin tärkeistä kysymyksistä jos haluamme nähdä evankeliumikeskeisten yhteisöjen kasvamisen ja laajentumisen maassamme. Valitettavasti seurakuntarakenteet eivät juurikaan muuttuneet uskonpuhdistuksessa (osa uskonpuhdistajista muutti kyllä joitakin rakenteita, mutta Suomeen nämä muutokset eivät yltäneet). Rakenteet ja järjestäytyminen Uuden liiton mukaan ovat tärkeitä asioita koska ne ohjaavat myös yhteisön johtamistapaa ja työskentelyä. Jokainen kirkkokunta, seurakunta ja yhteisö määrittelevät (tietoisesti tai tietämättään) rakenteiden ja arvojensa kautta millaisilla kriteereillä esim. vastuunkantajia koulutetaan, valitaan ja millaisia tehtäviä heidän kuuluu hoitaa. Jos tutkit kirkkohistoriaamme niin voit havaita, että monopoliajattelu on ollut käytäntö myös kirkollisissa piireissä. Suomi kääntyi luterilaisuuteen kuningas Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1527. Alkosta sai viinat, leipurilta leivän ja kirkko hoiti yksinoikeudella tuonpuoleiset asiat. Monopoliasema oli ikään kuin annettu (default) ja sitä ei juurikaan kyseenalaistettu. Joitakin villejä herätyksiä nousi kyllä maassamme, mutta ne eivät muuttaneet juurikaan seurakuntajärjestystä. Niinpä valtion ja kirkon liitto oli luonnollinen jatkumo ja vaikuttaa vielä tänäänkin seurakuntakäsityksiin ja sen rakenteisiin. Sanottakoon tässä kohtaa se, että yleensä ottaen luterilaisuuteen kääntyminen oli iso siunaus kansallemme ja se antoi mahdollisuuden mm. Raamatun saamiseksi kansan kielelle. Näin Raamattu tuli kansankielelle hyvin aikaisessa vaiheessa (kun vertaamme muita paljon suurempia ihmisryhmiä. Ensimmäisen Raamatun ilmestyessä 1548 Suomessa oli n. 300 000 asukasta). Arviointini ei siis kohdistu mihinkään yhteen kirkkountaan vaan haluan osoittaa, että seurakuntamallit ovat tärkeä ja yksi ratkaiseva asia jos haluamme rakentaa Uuden liiton seurakuntia ja sitä kautta kasvattaa terveitä kristittyjä. Jumala on antanut peruspilarit miten seurakuntia tulee rakennetaan ja meidän on syytä tarkistaa olemmeko pykänneet omia lisäsiipiä Jumalan suunnitelmiin. Tulossa: Kenellä on yksinoikeus seurakuntaan? Pyramidihuijaus on tullut tutuksi useista valitettavista rahankeräysmenetelmistä. Tässä huijauksessa ”alemmilla tasoilla” olevat ihmiset itse asiassa palvelevat pyramidirakenteen yläosassa olevia. Vaikka seurakunnissamme ei nyt aivan vastaavaa olekaan tapahtunut niin johtajuusmallit ovat aika usein perustuneet pyramidi –malliseen johtajuusmalliin. Uuden liiton mukana Jumalan antamat palvelustehtävät avattiin ”taviksille”, riippumatta henkilön etnisestä, taloudellisesta tai koulutustaustasta. Tämä radikaali ja uusi seurakuntajärjestys toi uuden näkemyksen myös johtajuuteen. Aikaisemman hierarkkisen temppelipalveluksen sijaan tuli uudenlainen tiimijohtajuus. Pyramidimallinen johtaminen kääntyi Uudessa liitossa ylösalaisin. Johtajista tulikin suurimpia palvelijoita. Jeesus näytti mallin ja treenasi apostoleja tekemään samoin. Tämä ei tapahtunut helposti vaan siihen tarvittiin hengellistä kasvua ja silloisen johtajiston, Pietarin ja Jaakobin esimerkkiä. Valitettavasti Jeesuksen asettama malli ja alkuseurakunnan käytäntö koki kovan takaiskun kun Rooman kirkko yhdisti paaviuden ja keisarin johtamistavat yhdeksi monsteriksi. Tämä katastrofaalinen johtajuusmalli on kirkon suurimpia rakenteellisia pyramidihuijauksia, joka vaikuttaa aina meidän päiviimme asti. Sanottakoon tähän väliin, että auktoriteetti ja sen käyttö ovat vielä aivan eri asia, jota en lähde tässä avaamaan tai käsittelemään. Kyse on oikeastaan millaista johtajuutta harjoitamme ja miten se vaikuttaa uskovien kasvattamiseen ja ohjaamiseen palvelustyöhön. Jumalan seurakunta ei tunne diktatuuria. Väitän, että Uuden liiton johtajuusmalli ja palvelutehtävät ovat edelleenkin mullistava ajatus useissa osissa maailmaa ja sitä se on nykyisten kirkkokuntienkin keskellä. Mullistavaa siinä on seurakuntien itsenäisyys ja keskinäinen yhteys sekä tiimijohtajuus. Auktoriteetti saadaan palvelemalla Jeesuksen asettaman Uuden liiton järjestyksen mukaisesti. Siinäpä radikaali ja mullistava ajatus! TULOSSA: SEURAKUNTA - MONOPOLI VAI AVOIN LÄHDEKOODI? Aivan uusi tapa järjestäytyä
Hän antoi toiset apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi tehdäkseen pyhät valmiiksi palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan. Silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja ovat kaikkien opintuulten heiteltävinä ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa, vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. Hänessä koko ruumis, yhteen liittyneenä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa ja rakentuu rakkaudessa sen voiman mukaan, joka kullakin ruumiinosalla on. Ef.4.11-16 Uusi liitto toi seurakuntajärjestykseen aivan uuden toimintamallin ja jopa järjestyksen. Vanhassa liitossa temppeli ja sen eri palvelukset lukuisine uhreineen olivat hyvin keskeisiä asioita. Olivathan ne esikuvia tulevasta ja täydellisestä uhrista Jeesuksesta (kirje heprealaisille avaa tätä asetelmaa enemmän). Pappeinakin sai toimia vain tietyn ikäiset miehet ja vieläpä vain yhdestä sukukunnasta. Hyvin rajoitettu toimintamalli siis. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen asetelmat muuttuivat merkittävästi. Temppeliä ja siellä hoidettavia uhritoimituksia ei enää tarvittu. Jeesuksen uhri täytti kaikki temppelitoimitusten vaatimukset pieniä yksityiskohtia myöten. Myös pappeus ja johtajuus muuttuivat täysin. Nyt kaikki Jeesukseen uskovat saivat pappeuden (1.Piet.2:9). Seurakunnan kokouskulttuuri koki myös vallankumouksen. Temppeli menetti keskeisen asemansa. Juutalaiset olivat kokeneet pienessä määrin jo tätä ”uuden liiton” mallia kun he elivät maanpaossa ja kokoontuivat synagogissaan. Uusi seurakuntajärjestys murtautui maailmaan ja samalla johtajuuskin otti uusia muotoja. Jeesus asetti seurakuntaansa: apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat. Lisäksi näemme myöhemmin, että diakonian palvelutehtävä kuului myös uuden liiton seurakunnan järjestykseen. Muutos oli melkoinen, syrjäyttihän se pitkän ja tarkkaan sanellun tradition. Ei siis ihme, että uskonnolliset juutalaiset taistelivat järjestystä vastaan. Jumalan antamat palvelustehtävät avattiin ”taviksille”, riippumatta henkilön etnisestä tai koulutustaustasta. Tähän radikaali ja uusi johtajuus toi myös uuden hierarkian. Aikaisemman pyramidimallin sijaan, ylimmäistä pappia ei enää tarvittu vaan tilalle tuli tiimijohtajuus. Siitä lisää hiukan myöhemmin. Väitän, että Uuden liiton johtajuusmalli ja palvelutehtävät ovat edelleen mullistava ajatus useissa osissa maailmaa ja sitä se on nykyisten kirkkokuntienkin keskellä. Mullistavaa siinä on seurakuntien itsenäisyys ja keskinäinen yhteys sekä tiimijohtajuus. Siitä seuraavaksi: |
Juhani aholaTavis mies, joka on ihastunut Jumalan hyviin suunnitelmiin ja Hänen hyvään tahtoonsa. Archives
August 2023
Categories |