PÄIVITETTY KRISTITTY
ja seurakunta
Nuori Daavid joutui keskelle Israelin konfliktia, kun hänen isänsä lähetti hänet viemään avustuskuormaa veljilleen. Israel oli sodassa filistealaisten kanssa ja taistelut olivat jämähtäneet asemasodaksi. Vastustaja näytti olevan ylivoimainen, eikä kukaan Israelin joukoista tohtinut haastaa vihollista taisteluun. Odotettiin ”parempia” aikoja. Yksi kookas filistealainen, nimeltään Goljat haastoi israelilaisia taistoon, mutta kukaan ei tohtinut nousta häntä vastaan. Siinä oli silloinen seurakunta jumissa. Pelko ja avuttomuus olivat vallanneet seurakunnan sotajoukot, eikä tiedetty miten tällainen vastustaja voitaisiin voittaa tai edes haastaa. Niinpä turvallisimmaksi vaihtoehdoksi jäi kaivautuminen seurakunnan poteroihin.
KUNINKAAN VARUSTUKSET EIVÄT OLE SOPIVAT Kun kuningas Saul kuuli, että hänen leirissään oli nuorukainen, joka uskaltaisi haastaa vihollisen, hän kutsutti Daavidin luokseen. Selvitettyään, että nuorukainen oli halukas tähän uhkarohkeaan yritykseen, kuningas Saul halusi antaa parhaat mahdolliset varustuksensa Daavidin käyttöön. Nämä sotavermeet eivät tulleet mistään armeijan keskusvarastolta vaan olivat itse kuninkaan oma sotisopa. Varustus olisi siis parasta mitä sotilas voisi saada. Tarkoitus oli kyllä hyvä, mutta Jumalalla oli toisenlainen ratkaisu asiaan. Tämän vastustajan kaatamiseen eivät riittäneet Saul kuninkaan varustukset vaan siihen tarvittiin aivan toisenlaisen kuninkaan varusteet. Saulin varustuksissa ei voinut sotia, ja kaikenlisäksi ne olivat aivan liian raskaat. Nyt tarvittiin kevyempää varustusta ja ketteryyttä vastata vihollisen haasteisiin. Tänään seurakunnissamme olemme samalla tavoin isojen haasteiden edessä. Monet seurakunnat ovat jääneet jumiin ja kaivautuneet poteroihinsa, samalla kun vihollinen on vallannut aina vain isompia alueita itselleen. Poteroseurakunta saattaa kyllä hoidella ns. hengellisiä asioita, mutta sillä ei ole näkyä eikä ajatusta vaikuttaa ihmisten arkeen tai paikkakuntansa ongelmiin saatikka sen kehittymiseen. Jotkut ryhmät ovat taas menneet toiseen ääripäähään ajatelleen, että luopumalla haastavista opeista ja sulautumalla ympäröivään kulttuuriin, saadaan hyväksyntää ja tunnustusta. Kumpikin tapa kielii huonosta Jumalan ja Hänen sanan tuntemisesta ja kykenemättömyydestä ymmärtää Jumalan kutsu ja voimavarat. LÖYDÄ KUNINGAS JONKA VARUSTUKSET OVAT SOPIVAT Kuka tohtii nousta noista seurakuntapoteroista ja käydä suurta vihollista vastaan? Moniko seurakuntiemme nykyinen vastuunkantaja näkee Daavidin kaltaisia nuorukaisia ja varustaisi heitä todellisen Kuninkaan armovarustuksilla? Liian usein heitämme nuoremman sukupolven niskaan vanhat varustuksemme, joilla ehkä itse olemme käyneet sotaa, monenlaisin menestyksin. Vanhoilla varustuksilla tarkoitan eritoten kulttuurillisia tapojamme tehdä asioita. En siis puhu Raamatun auktoriteetista tai varsinkaan sen hylkäämisestä. Siitä ei ole kyse vaan hyvin usein kukin sukupolvi jämähtää oman aikansa hengellisiin traditioihin ja tapoihinsa jopa siinä määrin, että ne rajoittavat tai jopa hidastavat seurakunnan kykyä vastata aikansa haasteisiin. Raskaat tradition manttelit voivat hidastaa armovarustuksin kulkevia sotilaita. Ei kaikki traditiot ole vääriä tai pahoja, mutta nyt puhun tavoista ja rakenteista, jotka eivät tue Jumalan seurakunnan oikeaa toimintaa tämän päivän yhteiskunnassa, ihmisten keskellä. Näitä vanhoja ja raskaita varustuksia on monenlaisia, niin rakenteellisia kuin opillisia, puhumattakaan henkilökohtaisista taakoista. Olemmeko huomanneet esimerkiksi sen, että oma kirkkokulttuurimme on monelta osin ajautunut marginaaliin eli sivuun valtaväestön keskuudesta. Se mikä puhutteli verrattain laajoja massoja vuonna 1980, ei enää kosketa aikamme keskiverto Mattia ja Maijaa. Se että vajaa 80% prosenttia väestöstä kuuluu Luterilaiseen kirkkoon, ei tulisi hämätä ketään, joka vähääkään tuntee Jumalan armotyötä ja kansamme todellista hengellistä tilaa. Poterokristillisyys näkyy myös siinä, että tilaisuudet voivat kyllä olla ns. hengellisiä, mutta puheet ja kokoukset eivät enää kosketa ulkopuolisia, jopa siinä määrin ettei tavallinen keskiverto ihminen edes ymmärrä mistä keskenään puhumme. Tässä tapauksessa oma hengellinen kulttuurimme on ajautunut hyvin kauas tavallisen ihmisen elämästä ja missä he elävät nykyään. Seurakunta ei ole tässä tapauksessa enää relevantti, eikä sen sanoma ymmärrettävää. Mikä seurakunta tohtii puhua aikamme polttavista asioista hyvällä ja rohkaisevalla tavalla? Kaikkea Jumalan totuuksia ei voida kommunikoida ilman, että ihmiset loukkaantuisivat. Meidän tulee tehdä tietysti kaikkemme, että jos ihmiset loukkaantuvat, heidän loukkauksensa on itse Jeesus Kristus ja Hänen rakkautensa, eikä meidän omat kulttuurilliset tai lihalliset tavat tai ilmaisut. Aikamme ihminen on vieraantunut täysin Jumalan normaalista, jopa siinä määrin että esimerkiksi nuoria, jotka haluavat säilyttää seksin aloittamisen avioliittoon, pidetään täysin outoina tai jopa mahdottomana asiana. Oikeasta Jumalan tarkoittamasta elämästä ja tässä tapauksessa seksuaalisuudesta, on tullut epänormaalia! Daavidin kivet eivät osu enää maaliinsa! Tarvitaan uudet kivet (tavat ja toiminnot) ja uudet ampujat (Jumalan armon tuntijat ja niiden oikeat jakajat). Kun näemme nousevan joitain nuorukaisia uhmaamassa aikamme idoleita ja vääriä palvonnan kohteita niin puetammeko heitä omilla kulttuurillisilla ja uskonnollisilla tavoillamme, näin raskauttaen heitä aivan turhaan ja hidastaen Jumalan suunnitelmia. Vanhan kuninkaan metodit eivät riitä vaan on opittava uskon perusasiat ja niiden soveltaminen so. kontekstualisointi aikaamme sopivalla tavalla. Näin evankeliumin kivet läpäisevät aikamme panssarit (opit, ajatukset, rakenteet, väärät uskomukset), jotka on nostettu Jumalan oikeaa tuntemista vastaan (2.Kor.10:4-5). Seurakuntiemme vastuunkantajien on kyettävä näkemään heidän omien mieltymystensä ja tottumustensa läpi ja varustettava uudet palvelijat uskon perustuksilla ja vapauttaa heidät tekemään ja toteuttamaan Jumalan kutsua myös eritavoin kuin vanhat veteraanit ovat tehneet (Suomessa uskovien ikäjakauma painottuu eläkeiän molemmin puolin). Tässä neuvo nykyisille vastuunkantajille: Keskity opetustehtävissä uskon perustuksiin, ei niinkään kuinka asioita ilmaistaan (kulttuurillisiin asioihin), koska tavat ja menetelmät voivat olla monet kun taas uskon perustukset pysyvät samoina. Tätä ei ole aina helppo nähdä koska niin helposti teemme omista tavoistamme ja seurakunnan kokoontumiskulttuureista ns. Raamattukysymyksiä eli nostamme toissijaiset asiat keskiöön. Näistä kulttuurillisista tavoista tulee helposti opillisia kysymyksiä, joita ladataan nuorten uskovien päälle. Vähäkään Jumalan hengessä kulkeva joutuu toteamaan Daavidin tavoin: "En minä voi kävellä näissä, koska en ole tottunut tällaisiin." Jokaisella sukupolvella on vastassa aivan omanlaiset ”Goljatit”, jotka koettavat pelotella seurakuntaa joko piiloutumaan (olla puuttumatta ongelmiin) tai sulautumaan ympärillä olevaan kulttuuriin. Vastaus näiden aikamme goljattien kohtaamiseen on iankaikkisen Kuninkaan varustukset, jotka ovat riittävät ja voimalliset kohtaamaan mitä erilaisimpia Jumalan vastustajia. Varustakaamme uusi sukupolvi näillä armon varustuksilla, joilla voidaan kulkea ja toimia tässä ajassa. Tunnistatko mitä taakkoja olemme ladanneet nuorten niskaan?
0 Comments
Leave a Reply. |
Juhani aholaTavis mies, joka on ihastunut Jumalan hyviin suunnitelmiin ja Hänen hyvään tahtoonsa. Archives
August 2023
Categories |