PÄIVITETTY KRISTITTY
ja seurakunta
Nuori Daavid joutui keskelle Israelin konfliktia, kun hänen isänsä lähetti hänet viemään avustuskuormaa veljilleen. Israel oli sodassa filistealaisten kanssa ja taistelut olivat jämähtäneet asemasodaksi. Vastustaja näytti olevan ylivoimainen, eikä kukaan Israelin joukoista tohtinut haastaa vihollista taisteluun. Odotettiin ”parempia” aikoja. Yksi kookas filistealainen, nimeltään Goljat haastoi israelilaisia taistoon, mutta kukaan ei tohtinut nousta häntä vastaan. Siinä oli silloinen seurakunta jumissa. Pelko ja avuttomuus olivat vallanneet seurakunnan sotajoukot, eikä tiedetty miten tällainen vastustaja voitaisiin voittaa tai edes haastaa. Niinpä turvallisimmaksi vaihtoehdoksi jäi kaivautuminen seurakunnan poteroihin.
KUNINKAAN VARUSTUKSET EIVÄT OLE SOPIVAT Kun kuningas Saul kuuli, että hänen leirissään oli nuorukainen, joka uskaltaisi haastaa vihollisen, hän kutsutti Daavidin luokseen. Selvitettyään, että nuorukainen oli halukas tähän uhkarohkeaan yritykseen, kuningas Saul halusi antaa parhaat mahdolliset varustuksensa Daavidin käyttöön. Nämä sotavermeet eivät tulleet mistään armeijan keskusvarastolta vaan olivat itse kuninkaan oma sotisopa. Varustus olisi siis parasta mitä sotilas voisi saada. Tarkoitus oli kyllä hyvä, mutta Jumalalla oli toisenlainen ratkaisu asiaan. Tämän vastustajan kaatamiseen eivät riittäneet Saul kuninkaan varustukset vaan siihen tarvittiin aivan toisenlaisen kuninkaan varusteet. Saulin varustuksissa ei voinut sotia, ja kaikenlisäksi ne olivat aivan liian raskaat. Nyt tarvittiin kevyempää varustusta ja ketteryyttä vastata vihollisen haasteisiin. Tänään seurakunnissamme olemme samalla tavoin isojen haasteiden edessä. Monet seurakunnat ovat jääneet jumiin ja kaivautuneet poteroihinsa, samalla kun vihollinen on vallannut aina vain isompia alueita itselleen. Poteroseurakunta saattaa kyllä hoidella ns. hengellisiä asioita, mutta sillä ei ole näkyä eikä ajatusta vaikuttaa ihmisten arkeen tai paikkakuntansa ongelmiin saatikka sen kehittymiseen. Jotkut ryhmät ovat taas menneet toiseen ääripäähään ajatelleen, että luopumalla haastavista opeista ja sulautumalla ympäröivään kulttuuriin, saadaan hyväksyntää ja tunnustusta. Kumpikin tapa kielii huonosta Jumalan ja Hänen sanan tuntemisesta ja kykenemättömyydestä ymmärtää Jumalan kutsu ja voimavarat. LÖYDÄ KUNINGAS JONKA VARUSTUKSET OVAT SOPIVAT Kuka tohtii nousta noista seurakuntapoteroista ja käydä suurta vihollista vastaan? Moniko seurakuntiemme nykyinen vastuunkantaja näkee Daavidin kaltaisia nuorukaisia ja varustaisi heitä todellisen Kuninkaan armovarustuksilla? Liian usein heitämme nuoremman sukupolven niskaan vanhat varustuksemme, joilla ehkä itse olemme käyneet sotaa, monenlaisin menestyksin. Vanhoilla varustuksilla tarkoitan eritoten kulttuurillisia tapojamme tehdä asioita. En siis puhu Raamatun auktoriteetista tai varsinkaan sen hylkäämisestä. Siitä ei ole kyse vaan hyvin usein kukin sukupolvi jämähtää oman aikansa hengellisiin traditioihin ja tapoihinsa jopa siinä määrin, että ne rajoittavat tai jopa hidastavat seurakunnan kykyä vastata aikansa haasteisiin. Raskaat tradition manttelit voivat hidastaa armovarustuksin kulkevia sotilaita. Ei kaikki traditiot ole vääriä tai pahoja, mutta nyt puhun tavoista ja rakenteista, jotka eivät tue Jumalan seurakunnan oikeaa toimintaa tämän päivän yhteiskunnassa, ihmisten keskellä. Näitä vanhoja ja raskaita varustuksia on monenlaisia, niin rakenteellisia kuin opillisia, puhumattakaan henkilökohtaisista taakoista. Olemmeko huomanneet esimerkiksi sen, että oma kirkkokulttuurimme on monelta osin ajautunut marginaaliin eli sivuun valtaväestön keskuudesta. Se mikä puhutteli verrattain laajoja massoja vuonna 1980, ei enää kosketa aikamme keskiverto Mattia ja Maijaa. Se että vajaa 80% prosenttia väestöstä kuuluu Luterilaiseen kirkkoon, ei tulisi hämätä ketään, joka vähääkään tuntee Jumalan armotyötä ja kansamme todellista hengellistä tilaa. Poterokristillisyys näkyy myös siinä, että tilaisuudet voivat kyllä olla ns. hengellisiä, mutta puheet ja kokoukset eivät enää kosketa ulkopuolisia, jopa siinä määrin ettei tavallinen keskiverto ihminen edes ymmärrä mistä keskenään puhumme. Tässä tapauksessa oma hengellinen kulttuurimme on ajautunut hyvin kauas tavallisen ihmisen elämästä ja missä he elävät nykyään. Seurakunta ei ole tässä tapauksessa enää relevantti, eikä sen sanoma ymmärrettävää. Mikä seurakunta tohtii puhua aikamme polttavista asioista hyvällä ja rohkaisevalla tavalla? Kaikkea Jumalan totuuksia ei voida kommunikoida ilman, että ihmiset loukkaantuisivat. Meidän tulee tehdä tietysti kaikkemme, että jos ihmiset loukkaantuvat, heidän loukkauksensa on itse Jeesus Kristus ja Hänen rakkautensa, eikä meidän omat kulttuurilliset tai lihalliset tavat tai ilmaisut. Aikamme ihminen on vieraantunut täysin Jumalan normaalista, jopa siinä määrin että esimerkiksi nuoria, jotka haluavat säilyttää seksin aloittamisen avioliittoon, pidetään täysin outoina tai jopa mahdottomana asiana. Oikeasta Jumalan tarkoittamasta elämästä ja tässä tapauksessa seksuaalisuudesta, on tullut epänormaalia! Daavidin kivet eivät osu enää maaliinsa! Tarvitaan uudet kivet (tavat ja toiminnot) ja uudet ampujat (Jumalan armon tuntijat ja niiden oikeat jakajat). Kun näemme nousevan joitain nuorukaisia uhmaamassa aikamme idoleita ja vääriä palvonnan kohteita niin puetammeko heitä omilla kulttuurillisilla ja uskonnollisilla tavoillamme, näin raskauttaen heitä aivan turhaan ja hidastaen Jumalan suunnitelmia. Vanhan kuninkaan metodit eivät riitä vaan on opittava uskon perusasiat ja niiden soveltaminen so. kontekstualisointi aikaamme sopivalla tavalla. Näin evankeliumin kivet läpäisevät aikamme panssarit (opit, ajatukset, rakenteet, väärät uskomukset), jotka on nostettu Jumalan oikeaa tuntemista vastaan (2.Kor.10:4-5). Seurakuntiemme vastuunkantajien on kyettävä näkemään heidän omien mieltymystensä ja tottumustensa läpi ja varustettava uudet palvelijat uskon perustuksilla ja vapauttaa heidät tekemään ja toteuttamaan Jumalan kutsua myös eritavoin kuin vanhat veteraanit ovat tehneet (Suomessa uskovien ikäjakauma painottuu eläkeiän molemmin puolin). Tässä neuvo nykyisille vastuunkantajille: Keskity opetustehtävissä uskon perustuksiin, ei niinkään kuinka asioita ilmaistaan (kulttuurillisiin asioihin), koska tavat ja menetelmät voivat olla monet kun taas uskon perustukset pysyvät samoina. Tätä ei ole aina helppo nähdä koska niin helposti teemme omista tavoistamme ja seurakunnan kokoontumiskulttuureista ns. Raamattukysymyksiä eli nostamme toissijaiset asiat keskiöön. Näistä kulttuurillisista tavoista tulee helposti opillisia kysymyksiä, joita ladataan nuorten uskovien päälle. Vähäkään Jumalan hengessä kulkeva joutuu toteamaan Daavidin tavoin: "En minä voi kävellä näissä, koska en ole tottunut tällaisiin." Jokaisella sukupolvella on vastassa aivan omanlaiset ”Goljatit”, jotka koettavat pelotella seurakuntaa joko piiloutumaan (olla puuttumatta ongelmiin) tai sulautumaan ympärillä olevaan kulttuuriin. Vastaus näiden aikamme goljattien kohtaamiseen on iankaikkisen Kuninkaan varustukset, jotka ovat riittävät ja voimalliset kohtaamaan mitä erilaisimpia Jumalan vastustajia. Varustakaamme uusi sukupolvi näillä armon varustuksilla, joilla voidaan kulkea ja toimia tässä ajassa. Tunnistatko mitä taakkoja olemme ladanneet nuorten niskaan?
0 Comments
JUMALAN KANSSA VAELLETAAN VAIN ARMON KAUTTA
Teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista. Gal.1:11 Mikä evankeliumissa on vierasta ihmisille? Miksi se on vastoin luonnollisen so. langenneen ihmisen mieltä? Yksi sana riittää vastaukseksi ja sen nimi ARMO. Tämä on evankeliumin merkillisin asia, joka sotii ihmisen luonnollista mieltä vastaan. Armo on tuotu keskuuteemme täydellisestä paikasta, Taivaasta, jossa se on aivan luonnollinen osa elämää ja sen olotilaa. Jumalan armo on ilmestynyt meille Kristuksessa Jeesuksessa ja se paljastaa meille monta asiaa: 1. Ihmisen luonnollinen tila Jumalan armo osoittaa meille meidän todellisen tilamme Jumalan edessä so. olemme synnin alaisuudessa ja kykenemättömiä pelastamaan itseämme millään tavoin. Armo siis paljastaa meidän kauheaa tilaa ja oikein ymmärrettynä johdattaa meidät tarttumaan Jumalan armoon Kristuksessa Jeesuksessa. Todellisen tilamme oikea ymmärtäminen johtaa meitä näkemään itsemme oikein ja tarttumaan Jumalan tuomaan pelastukseen. 2. Ihmisen omat pelastautumisyritykset Ihminen langenneen luontonsa vuoksi ajautuu jatkuvasti etsimään pelastusta (tietoisesti tai tietämättään), joko omien tekojensa kautta tai vapaudesta tehdä mitä itse haluaa: A) Ansiotie = toisenlainen evankeliumi Tämä on yleensä uskonnollisten ihmisten tapa pyrkiä täyttämään lain vaatimukset ja olla eri uskomuksille kuuliainen, jopa kiivailla Jumalan puolesta. Paavali kertoo olleensa tällainen uskonnollinen kiivailija, mutta se ei tehnyt häntä Jumalalle kelpaavaksi. Lain tekojen kautta pelastusyritykset ovat tuttuja myös kristityn elämässä kuten kävi esim. Galatian alueen seurakunnissa, joissa armo oli kyllä tullut tutuksi uskoontulon yhteydessä, mutta joka oli sen jälkeen jäänyt sivuun, omien ansioiden tullessa tilalle. Paavali joutui nuhtelemaan heitä kovin sanoin: ”Minua ihmetyttää, että te niin pian olette luopumassa hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin.” Gal.1:6 Te mielettömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmien eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? 2. Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako te saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta? 3. Niinkö mielettömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihanko mukaan nyt pyritte päämäärään? Gal.3:1-3 Te olette joutuneet eroon Kristuksesta, te, jotka yritätte lain avulla tulla vanhurskaiksi. Te olette langenneet pois armosta. Gal.5:4 Ei siis ole yhdentekevää miten suhtaudumme Jumalan armon evankeliumiin. Ihminen, joka on ymmärtänyt evankeliumin, käsittää myös, ettei mitkään hänen omat tekonsa (parhaatkaan) riitä pelastukseen. Tätä totuutta uskovan tulee opetella koko elämänsä ajan, sillä armon evankeliumi ei ole tarpeen vain uskon alkutaipaleella vaan koko elämän ajan. Tässäpä teema opeteltavaksi! B) Vapaatie = toisenlainen evankeliumi Toinen ääripää, johon ihminen langenneen luontonsa puolesta sortuu on laittomuus ja omavaltaisuus. Siinä ihminen luulottelee, että esim. koska Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä niin ei ole väliä mitä ihminen tekee tai uskoo. Näin ihminen lankeaa omavaltaisuuteen ja ajattelee, että hän voi asettaa omat standardit, jotka Jumalan tietysti tulisi ’suvaitsevana jumalana’ hyväksyä. Tällainen laittomuus on kuitenkin tosiasiassa vain lihan tekoja, jotka vahingoittavat ihmistä itseään sekä lähimmäisiä, samalla kun hän ylenkatsoo Jumalan valmistaman pelastuksen yksin Jeesuksessa Kristuksessa. 3. Kaikki samalla viivalla Kaikki ihmiset ovat lopulta samalla viivalla, mitä tulee pelastukseen tästä pahasta maailmanajasta Jumalan valtakuntaan. Kukaan ei syntymänsä, kasvatuksen tai minkään muun ihmisansion kautta ole ns. paremmassa asemassa Jumalan edessä. Kaikki ihmiset ovat ansiottomia Jumalan edessä ja tarvitsevat Jumalan tuoman täyden ”pelastuspaketin” ei vain osaa siitä. Kukaan uskonnollinen tai hyvän moraalin omaava ihminen ei ole etulyöntiasemassa vaan on yhä kaukana Jumalan yhteydestä, koska ihminen ei omalla vanhurskaudellaan pysty muuttamaan itseään taivaskelpoiseksi. Aivan eri asia sitten on siinä, että ihminen on esimerkiksi syntynyt alueelle, jossa on elävä ja toimiva seurakunta, joka mahdollistaa paremmin evankeliumin kuulemisen kuin alueilla, joissa ei ole Raamatullista seurakuntaa. 4. Evankeliumi on Kristus itse Armon evankeliumi ei ole vain tietoa totuudesta tai pelastuksesta vaan se on itse Jumalan Poika Jeesus Kristus itse. Armo on siis vastaanotettavissa persoonallisen suhteen kautta Kristukseen. Tämän tulee olla armon evankeliumin ydin asia. 5. Armon tarve niin alussa kuin matkalla Jumalan armo ei ole vain kristityn opin alkeita vaan se on yksi kristityn vaelluksen perusta. Te olette joutuneet eroon Kristuksesta, te, jotka yritätte lain avulla tulla vanhurskaiksi. Te olette langenneet pois armosta. Gal.5:4 Galatalaiset olivat kyllä aloittaneet uskon matkanteon armon kautta, mutta hyvin lyhyessä ajassa he lankesivat tältä lujalta alustalta pois. Tämän saivat aikaan ”toisenlaisen evankeliumin” julistajat, jotka väittivät ettei Jeesuksen uhri riitä tai että uskonelämään tarvitaan muutakin. Näin galatalaiset pyrkivät parantamaan hengellisyyttään ihmisvoimin. Meillä tämän päivän kristityillä on useita tällaisia vaaroja. Tässä muutama: a) Pyhityselämän sekoittaminen uskovan asemaan Kun pyhityselämä sekoitetaan uskovan asemaan, saadaan aikaan paljon vahinkoa ja yksi niistä on armosta pois lankeaminen. Uskovan asema on aina sama, onpa hänen sitten juuri uskoon tullut vauva kristitty tai vanha lähetysveteraani. Tässä kohden näen, että meillä Suomessa on useissa kirkkokunnissa sekaannusta. Pyhityselämä ei muuta ihmisen asemaa Kristuksessa vaan hänen Jumalan tuntemisen määrä kasvaa ja hän oppii tuntemaan sitä lujaa asemaa, jossa hän jo on. Pyhityselämä on tarkoitettu kaikille uskoville, mutta se tapahtuu armon varassa, ei ansioista, muutenhan se ei olisikaan pyhitystä vaan ”lihastusta”. b) Kokemusten lisääminen: Jeesus + jotain muuta Tämä tulee hyvin helposti seurakuntien eri perinteiden, kulttuurien ja vaatimusten muodossa. Kokemuksista yleisin meillä Suomessa on ollut kielilläpuhuminen vaatimus uskoon tulon merkkinä. Tämä kokemus on ajateltu osoittavan hengellä täyttymistä, joka taas osoittaisi oikean kääntymyksen tapahtuneen. Tämä on todella vahingollinen oppi, joka ei pohjaudu Raamatun ilmoitukseen. Tässä yhdenlainen (oikeakin) kokemus on nostettu kynnysasiaksi, näin uhaten oikeaa evankeliumin ymmärtämistä. Sanottakoon, että kielilläpuhuminen tai muunlainen hengen aitoa kokemus on hyvä asia, mutta kun se nostetaan asemaan, johon se ei kuulu, sillä saadaan paljon vahinkoa aikaan. Näin vasta uskoon tullut ihminen ohjataan hakemaan kokemuksia jopa omin voimin ja valitettavasti joskus myös vastavoimien alaisuuteen. Kielilläpuhuminen kun ei ole vain kristittyjen parissa tapahtuva ilmiö. Armonlahjat eivät paranna kenenkään asemaa vaan voivat auttaa häntä ja toisia tuntemaan Jumalaa paremmin. Armonlahja ei siis nosta uskovaa mihinkään parempaan valiouskovien luokkaan. Aito Pyhän Hengen työ kasvattaa ihmisessä hengen hedelmää ja se näkyy mm. nöyryytenä ja palvelualttiutena. c) Moralismi Tämä on lähes aina seurausta lain alla olemisesta. Ihminen luulee omaavansa hyvän moraalin ja halveksii niitä, jotka eivät yllä samaan elämäntasoon. Tällainen asenne ilmenee kovuutena ns. syntisiä kohtaan ja elitisminä, jossa oma porukka on saavuttanut oikean elämisen tason. Tällainen sokeus ei kuitenkaan näe Jumalan standardien sisäisiä vaatimuksia vaan keskittyy lähes kokonaan ulkoisiin toimintoihin ja sääntöjen pitämiseen, liittyi se sitten pukeutumiseen, käyttäytymiseen, oikeaan sanastoon tai ulkokultaisiin uskontomenoihin. d) Sakramentalismi Tämä on tyypillistä uskonnollisille yhteisöille, joissa sakramentin ajatellaan ”tekevän” tehtävänsä” ilman henkilön omakohtaista uskoa. Tämäkin uskomus menee ns. laittomuuden ja omavaltaisuuden kategoriaan koska Raamattu ei tue tällaista uskosta erillään tapahtuvaa toimitusta, jossa ihminen jää syntiseen tilaansa ja jatkaa elämistä valerauhassa. Usein tällainen ulkokohtainen uskomus vastustaa aitoa uskoa, jossa hän joutuisi tunnustamaan syntinsä ja tarttumaan Jeesuksen pelastavaan työhön. Älä erehdy ajattelemaan, ettet sinä lankeaisi tällaiseen. Meillä evankelisilla on omat kompastuskivet tällä alueella. Yksi niistä on ns. äärikarismaattiset uskomukset, josta seuraavaksi. e) Äärikarismaattiset opit Kun uskonnollinen ihminen panee toivoaan ulkokultaisiin uskontomenoihin, äärikarismaatikko ei juurikaan eroa tästä. Äärikarismaattiset opit vievät ihmiset kauemmas Jeesuksesta ja Jumalan pelastuksesta. Yksi syy tähän on se, että siinä haetaan ns. uskon kokemuksia tavalla, joka ei lähde armossa kasvamisesta vaan ihmisen omista suorituksista. Tässä käy hiukan samalla tavalla kuin a) kohdassa, jossa puhuin pyhityselämän ja aseman sekoittamisesta keskenään. Äärikarismaatikot kun korostavat ääri-ilmiöiden kokemisen tärkeyttä Raamatullisen kääntymyksen kustannuksella. Vaikka sanamuodot voivat olla Raamatullisia Pyhän Hengen täyteydestä aina eri armonlahjojen ilmentymisiin, niin niiden saavuttaminen on nostettu sellaiseen asemaan, jota Raamattu ei tunnusta. Hyvä vastalääke näihin harhapolkuihin olisi jos ihminen tutustuisi uskon perusasioihin, näin asettaen hyvän perustuksen terveelle uskon vaellukselle armon kautta Kristuksessa Jeesuksessa. Hengelliset lahjat ja jopa kokemukset ovat osa uskovan elämää, mutta eivät tulisi olla laivaa ohjaavia asioita. f) Tietämättömyys Tämä on ehkä yksi valitettavimpia asioita nykyseurakuntien keskuudessa. Liian moni kristitty on tietämätön Raamatun perustotuuksista. Tässä kohden seurakuntien vastuunkantajilla on vastuu toteuttaa Ef.4:11-15 antamaa kasvatusohjetta: Hän antoi toiset apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi tehdäkseen pyhät valmiiksi palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan. Silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja ovat kaikkien opintuulten heiteltävinä ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa, vaan noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme häneen, joka on pää, Kristus. SUMMA SUMMARUM: Jumalan valtakunnan ilmapiiri on täynnä armotaloutta ja niinpä Jumalan seurassa vaelletaan vain armon kautta. Onko sinulle Jumalan armo tullut tutuksi? Vai vaellatko omin voimin? |
Juhani aholaTavis mies, joka on ihastunut Jumalan hyviin suunnitelmiin ja Hänen hyvään tahtoonsa. Archives
August 2023
Categories |