PÄIVITETTY KRISTITTY
ja seurakunta
Jatkoa edelliseen lukuun.
Vanhassa Testamentissa luemme erinäisiä kertoja kuinka silloinen Jumalan kansa ajautui pois Jumalan suunnitelmista ja joutui tilaan, jossa se ei enää kyennyt pitämään puoliaan tai nousemaan pahuutta vastaan; tulipa se sitten oman maan sisältä tai ulkopuolelta, tai kuten usein käy ympäröivän kulttuurin ja erilaisten uskomusten vaikutuksesta. Edellisessä luvussa tutustuimme (2.Sam.17) Israelin sotajoukkojen silloiseen tilaan ja kuinka he eivät kyenneet haastamaan silloisia vastustajiaan. Monenlaiset pelot ja kyvyttömyys olivat vallanneet sotajoukot ja uskallus puuttua vastassa oleviin ongelmiin oli lähes olematon. Seurakunnan hampaattomuuteen vaikuttaa monet eri tekijät. Tässä niistä yksi: SEURAKUNNAN SOTAKUNTO & EPÄJUMALAT Jes.1:16-17 Peseytykää, puhdistautukaa, viekää pahat tekonne pois minun silmieni edestä. Lakatkaa tekemästä pahaa. Oppikaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, ojentakaa sortajaa, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Moni asia vaikuttaa seurakunnan ja uskovan ns. sotakuntoon tai voisi jopa sanoa hengelliseen terveyteen. Yksi suurimmista negatiivisista vaikuttajista ja seurakunnan pysäyttäjistä on mitä erilaisimmat epäjumalat. Ne tekevät seurakunnan ja yksittäisen uskovan kykenemättömäksi toimimaan pahuutta ja jumalattomuutta vastaan, saatikka voittamaan pahaa hyvällä – eritoten evankeliumin muuttavalla voimalla! Epäjumalanpalvelus lamauttaa ja sokaisee ihmiset niin että heidän mielensä ja ajatuksensa menevät yhä kauemmaksi Jumalan päämääristä. Seurakunnan ja uskovien kohdalla se tarkoittaa sitä, että emme enää näe asioita Jumalan standardien mukaan vaan tilalle tulevat ihmisten mielipiteet ja ympäröivän kulttuurin mukaiset standardit. Oikean ja väärän näkeminen sumenee ja vääryyteen tai pahuuteen puuttuminen muuttuu langenneen ihmisluonnon ja eri uskomusten mukaisiksi (tähän kuuluvat myös niin ateismi kuin humanismi, jotka nostavat ihmisten mielipiteet jumaluuden asemaan). Kun epäjumalat uskomuksineen valtaavat alaa seurakunnassa ja uskovien mielissä niin ne vaikuttavat väistämättä myös oikeaan asioiden näkemiseen ja voimiin puuttua pahuuteen ja positiiviseen evankeliumin eteenpäin viemiseen. Sinä rakastat vanhurskautta ja vihaat laittomuutta. Sen vuoksi on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin kumppaneitasi. Ps.45:8 Kuka nousee puolelleni pahoja vastaan, kuka asettuu rinnalleni väärintekijöitä vastustamaan? Ps.94:16 Mitä ihmeen epäjumalia? Epäjumala tuo väistämättä mieleemme, jonkinlaisen entisaikojen patsaan tai esineen, jota palvotaan erilaisin uhrimenoin ja rukouksin. Länsimaalaiselle tällainen epäjumala tuntuu hyvin vieraalta ja kaukaiselta, mutta todellisuudessa epäjumalat toimivat ympäröivän kulttuuriin taustalla erilaisina aatteina, arvoina ja ajatusmalleina. Ne ovat paljon huomaamattomampia kuin VT:ssa mainitut patsaat ja alttarit. Voimme tutkailla epäjumaluutta esimerkiksi siten mitä ne johtavat ihmiset tekemään ja uskomaan. EPÄJUMALIIN USKOTAAN Jokainen ihminen on jonkin sortin uskova. Tätä on humanismi ja ateistien uskovien vaikea hyväksyä. Tosiasia kuitenkin on, että Ihminen ei voi elää ilman uskoa. Uskoa tarvitaan jopa aivan arkipäiväisissä asioissa, sillä usko on mm. luottamusta ihmisen pitämiin tosiasioihin ja toimimista näiden uskomuksen mukaan. Niinkin yksinkertainen asia kuin autoilu kaupungissa vaatii uskoa. Autoilijalle näkyvä vihreä liikennevalo tarkoittaa, että on turvallista ylittää katu samaan aikaan kun toisaalla valo näyttää punaista. Autoilijan on siis luotettava systeemin toimivan näin ja luottamuksessa tähän järjestelyyn hän voi liikkua turvallisesti. Uskoa voisi kuvata luottamuksena henkilön uskomaan totuuteen, olipa se sitten todellista tai täysin perätöntä. Uskonto taas esitetään yleensä ikään kuin ihmisen toivotteluna johonkin korkeampaan asiaan tai olentoon, jota ei mahdollisesti ole edes olemassa. Länsimainen humanismi peilaa uskon ikään kuin huuhaa ajatteluna, joka ei perustu mihinkään todelliseen vaan on ihmiskeksintöä ja epätoivoista luulottelua korkeimpiin voimiin. Oikean uskon ja eri uskomusten välillä on kuitenkin suuri ero. Raamattu ohjaa ihmisen uskomaan ja käyttämään uskoaan tosi todellisuuteen (kuten tunnettu F.A. Shaeffer asian usein ilmaisi). On aivan eri asia jos ihminen uskoo valheisiin kuin että hän perustaa uskonsa todellisuuteen, joka pitää yhtä koko maailmankaikkeuden kanssa. Raamatun totuudet käyvät yksiin niin oikean historian kuin maailmaa ylläpitävien voimienkin kanssa. On harhaa ajatella, että vain uskonnolliset ihmiset käyttäisivät uskoa. Jokainen ihminen rakentaa omaa jonkinlaisen maailman, jonka perustuksille hän rakentaa elämäänsä ja toimii sen mukaan. Kuitenkin jos usko ei perustu totuuteen niin uskon kohde on tällöin epäjumala, vaikka ihminen itse ei sitä yleensä näin nimittäisikään. Heprealaiskirje 11:1-3 Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy. Sen kautta saivat isät todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailmat on tehty Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyvästä. EPÄJUMALILLE UHRATAAN Ihminen uhraa varoja ja aikaa niille asioille joita hän pitää tärkeinä tai arvostettuina. Epäjumalat ovat kautta aikain kuluttaneet ja vaatineet isoja taloudellisia tai ihmisen aikaa ja energiaa vaativia uhreja. Esimerkiksi tieteen alalla kulutetaan miljardeja euroja erilaisiin evoluutiouskon inspiroimiin tutkimuksiin. Rahaa palaa ja apinateologia vie resursseja monelta todella tarpeelliselta tutkimusalalta. Yksittäiselle ihmiselle ehkä läheisempi epäjumala on mammonan palvonta sen eri muodoissa. Tavarat ja aina vain uudemmat välineet ja asiat eivät lopulta tuokaan tyydytystä vaikka ne antavatkin hetkellisiä nautinnon tunteita. EPÄJUMALAA PALVOTAAN Epäjumala kääntää ihmisen rakkauden kohteen pois aidosta jumalasuhteesta ja ohjaa ihmisten arvomaailman kauemmas Jumalan totuuksista. Epäjumalien palvominen muuttaa ihmistä palvomansa kohteen kaltaiseksi toteuttamaan palvomansa kohteen arvomaailmaa, näin vaikuttaen ihmisen valintoihin ja ajatteluun. PASSIIVINEN SEURAKUNTA Kulttuurimme vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti seurakuntiemme tilaan ja käytäntöihin. Yksi niistä on passiivinen asenne tärkeisiin koko yhteiskuntaa koskeviin asioihin. Suomessa olemme tottuneet, että jokin iso taho (valtio, kunta, viranomainen jne.) hoitaa isot asiat ja yksittäinen ihminen tyytyy ja sopeutuu sitten annettuihin ratkaisuihin. Tällainen maailmankuva ja ilmapiiri on hyvä kasvualusta isolle pahuudelle. Yksittäinen uskova ja edes seurakunta ei koe velvollisuudeksi puuttua isoihin asioihin yhteiskunnassa. Seurakunta on tällöin kuin 1.Sam17-luvun Israelin sotajoukko, joka kyllä voi kokoontua omiin pippaloihin, mutta ei tohdi käydä oikeaa sotaa pahuutta vastaan. Passiivinen seurakunta on voimaton seurakunta. Ylihengellinen passiivisuus Yksi passiivisuuden aiheuttajista on ylihengellisyys, joka pukeutuu monenlaisiin asusteisiin. Tässä niistä muutama: 1. Hengellisyyden rajaaminen Tässä tapauksessa hengellisyys rajataan koskemaan vain tiettyjä elämänalueita ja samalla jätetään monia tärkeitä elämään liittyviä asioita käsittelemättä. Vanha ns. dualismi -ajattelu kuuluu myös tähän kategoriaan. Tällöin uskoa harjoitetaan omassa lokerossa samalla kun moni elämänalue jää uskon ulkopuolelle. Tällaisissa tapauksissa ihminen on vähintäänkin kaksimielinen; hän voi tunnustaa olevansa kristitty, mutta esim. työssään hän voi toimia täysin Raamatun sanan vastaisesti. Monet seurakunnat edustavat tätä nykyä bunkkeri-kristillisyyttä, joka palvelee kyllä hengellistä harrastusta, mutta joka ei vahvista ihmisiä toimimaan kristittyinä tässä ajassamme niin kotina kuin työpaikoillamme. 2. Lopunajan epäterve korostaminen Ylihengellisyys, joka johtaa passiivisuuteen näkyy myös epäterveenä lopunajan kiinnostuksena. Tällöin ihminen tai yhteisö keskittyy epäolennaisiin ja lopunaika teemastahan niitä löytyy. Jotkut ryhmät ohjaavat ihmisiä passiivisuuteen (80-luvulla tämä oli yksi hyvin voimakas piirre Suomessa) koska loppu tulee joka tapauksessa, miksi pitäisi nähdä vaivaa tämän katoavan maailman hyväksi. Yksi seuraus esim. 80-luvulla oli se, että saatettiin jättää koulutus sivuun ja keksittyä vain ”hengelliseen”. Tällainen lopunajan kärvennysteologia tuottaa hyvin epätasapainoisia vauva kristittyjä. 3. Äärikarismaattinen ”oikotie-kristillisyys” Äärikarismaattisuus on sitä, että uskotellaan Jumalan toimivan kristityn elämässä pääasiassa armonlahjojen ja ihmeiden kautta. Niinpä normaali Raamatunopiskelu ja yhdessä oppiminen jää vähemmälle kun taas Jumalan suora puuttuminen ihmeiden ja eri ilmiöiden kautta saa valta-aseman uskovan ja yhteisön toiminnassa. Vaikka pintapuolisesti näyttäisi olevan paljon säpinää ja toimintaa niin todellisuudessa uskova on verrattain passiivinen ulkoa ohjattava robotti. Tämä oikotie hengellisyyteen on itse asiassa este hengelliselle kasvulle ja terveelle kypsymiselle vastuulliseksi uskovaksi. Nämä ja muuta samankaltaiset uskomukset vaikuttavat seurakunnan aktiivisuuteen tai passiivisuuteen varsinkin suhteessa hengelliseen kasvuun ja vastuuseen koko maata koskevista asioista. Mistä löytyy uskovia ja yhteisöjä, jotka ovat saaneet kokea todeksi Jumalan todellisuutta ja jotka tohtivat haastaa aikamme epäjumalia, olipa niitä sitten seurakunnissamme tai kulttuurissamme. Ja niitä on aika paljon! Seuraavaksi aktiivinen seurakunta:
0 Comments
|
Juhani aholaTavis mies, joka on ihastunut Jumalan hyviin suunnitelmiin ja Hänen hyvään tahtoonsa. Archives
August 2023
Categories |