PÄIVITETTY KRISTITTY
ja seurakunta
Jokainen meistä on oman kulttuurinsa vaikutuspiirissä enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Kuitenkin suurin osa ihmisistä ajattelee, että hän itse on hyvinkin neutraali ja jopa suvaitsevainen muihin verrattuna tai ainakin porukan keskivaiheilla, ei liian radikaali tai nössö, ei liian vanhoillinen tai ääri-liberaali. Tohdin kuitenkin väittää, että meissä on vielä paljon työstettävää (lue; poisopittavaa). Kristitty on ennen kaikkea Jumalan Valtakunnan edustaja ja siksi meidän on tärkeä oppia tuntemaan Jumalan kansalaisuuden ihmeellisiä asioita ja kuinka sen tulisi näkyä meidän elämässämme. Samalla meidän oman kulttuurimme, kansallisuutemme, identiteettimme ja jopa hengellisen kasvatuksemme vaikutus paljastuu oikeassa valossa. Jumalan Valtakunnan kulttuuri on paljon kattavampi ja laajempi kuin mitä olemme kuvitelleet.
PIETARI OPPIKOULUSSA Jo Vanha Testamentti opettaa useissa kohdissa kuinka Jumala haluaa pelastaa ei vain juutalaisen kansa vaan myös pakanat (ei-juutalaiset). Jumalan kaikkia kansoja koskeva pelastussuunnitelma kulkee siis läpi koko Raamatun. Kun Jeesus aloitti opetuslastensa ja apostoliensa koulutuksen niin hän kertoi usein ja eri tavoin, kuinka evankeliumi tarkoitettiin vietäväksi kaikille kansoille. Tämä ei kuitenkaan tuntunut uppoavan opetuslasten jakeluun. Heidän oli verrattain vaikea nähdä, että sanoma joka auttoi heitä, kului myös muille kansoille. Opetuslasten intressit näyttivät koskevan enemmän heidän omaa kansaa ja maatansa. Vaikka Jeesus itse ja Vanha Testamentti puhui paljon kaikkien kansojen pelastumisen tarpeesta, niin opetuslapsilla ajatukset pyörivät lähinnä oman paikkakunnan tai kansallisten kysymysten parissa. Aika luonnollista ja tuttua myös meille, eikö totta? Kalastaja Pietari oli yksi näistä opetuslapsista, josta tuli myöhemmin yksi johtavista seurakunnan paimenista ja tärkeimmistä apostoleista. Kuitenkin myös Pietarilla oli vaikea nähdä hänen oman kansallisen ja uskonnollisen identiteettinsä yli. Tällä en tarkoita, että hänen olisi tullut hyljätä juutalaisuuttaan tai edes juutalaisten vanhaan liittoon kuuluvia tapoja. (Moni messiaaninen juutalaisuskova pitää edelleen joitain näitä tapoja erilaisista syistä. Yksi niistä mm. Se, että hän voisi tavoittaa uskonnollisia juutalaisia). Jokainen meistä elää jonkin tai voisi sanoa useiden kulttuurien vaikutusten alaisuudessa. Siitä emme voi olla täysin irti. Kristitylle on kuitenkin tärkeää, että hallitsevat kulttuurit ja uskomukset eivät saisi rajoittaa hänen hengellistä kasvuaan ja sydämen avartumista Jumalan Valtakunnan kulttuurin mukaan. Mikä on henkilön ensimmäinen ja päällimmäinen identiteetti? Onko se kansalaisuus, kirkkokunta vai jokin muu? Tästä teemasta mm. apostoli Pietari opettaa vasta paljon myöhemmin omissa kirjeissään (tästä lisää jatkossa), mutta Pietari on meille hyvä esimerkki kuinka Jumala teki avartavaa työtä hänen elämässään ja muutti hänet vähitellen messiaanisesta, israelilaisesta, kalastajasta jne. Valtakunnan kristityksi. Pietari oli tämänkin jälkeen israelilainen, messiaaninen, juutalainen, kalastaja, mutta hänen identiteettinsä oli ensisijaisesti Jumalan Valtakunnan kansalainen ja siinä on kuulkaa iso ero. Jeesus oli puhunut Pietarille henkilökohtaisesti ja useita kertoja evankeliumin kuuluvan myös pakanoille. Vielä ylösnousemuksensa jälkeenkin, 40 päivän aikana, Jeesus muistutti opetuslapsijoukkoaan useita kertoja siitä, että ilosanoma tulee viedä kaikkialle maailmaan. Kun luet Jeesuksen viimeisiä ”testamentti” –puheita, niin tämä asia tulee hyvin selväksi, eikö totta. Ilosanoman kuuluminen myös pakanoille, ei ole siis mikään vähäpätöinen teema! Noin 8 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Pietari sai merkillisen ilmestyksen, oikeastaan kolminkertaisen näyn, joka koski pakanoiden pelastumista Kristuksessa. Näky teroitti erityisesti sitä, että pakanoita (ei-juutalaisia) ei tule pitää toisen luokan kansalaisina tai väheksyttävinä. Tämän näyn inspiroimana ja muutaman pakanan roudaamana hänet Kesareaan, Pietari tapasi Roomalaisen komentajan ja joukon yhteen kokoontuneita pakanoita. Roomalaiset olivat kuitenkin juutalaisille hyvin vastenmielistä valloittajakansaa, joiden seuraa he välttelivät kuin ruttoa. Pietarin astuessa komentaja Korneliuksen taloon, Kornelius kumartui Pietarin edessä (tämä oli hyvin outo ele, jota roomalaisen komentajan ei varmasti kuulunut tehdä). Pietarilla oli kuitenkin hyvä ja oikea kuva omasta asemastaan Jumalan edessä, niinpä hän sanoi: "Nouse; minäkin olen ihminen" (Apt.10:26). Tämä osoittaa, että Pietari oli ymmärtänyt ettei ketään ihmistä tule nostaa palvonnan kohteeksi, ei edes suurta apostolia. Pietarin oma kansallinen ja kulttuurillinen rajoittuneisuus näkyi kuitenkin hänen tervehdyssanoissaan kokoontuneille ei-juutalaisille: ”Te tiedätte, että on luvatonta juutalaisen miehen seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen tykönsä; mutta minulle Jumala on osoittanut, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi enkä saastaiseksi.” (Apt.10:28) Hyvä tavaton! Millainen tervehdys tulvahtaa suuren evankelistan suusta. Pietari paukauttaa juutalaisten ja silloisen kulttuurillisen asenteen ilmoille ilman mitään suodattimia: ”Niin minunhan ei pitäisi olla täällä lainkaan, koska te olette niin saastaisia ja meidän mielestä teille ei kuuluisi edes Jumalan pelastus tai Jumalayhteys”. (Olen asunut Israelissa joitain vuosia ja tällainen suorapuheisuus ei yllätä minua lainkaan. Edelleen voit tavata vilpittömiä juutalaisia, jotka sanoa paukauttavat mielestään kaiken, ilman mitään suodatinta, vaikka se olisi useimpien mielestä aikamoinen törkeys). Tässä Pietari osoittaa, että vaikka hän tunsi Raamattua ja oli useita kertoja kuullut mm. Jeesukselta itseltään, että ilosanoma kuuluu muille kansoille, niin hän ei ollut vielä sisäistänyt tätä. Tässä on siis kyse apostoli Pietarista! Eikä tässä vielä kaikki. Kun hän sitten palasi evankeliointimatkaltaan silloiseen kotiseurakuntaansa Jerusalemiin, niin siellä oli vastassa suuri messiaanisten uskovien joukko, jotka koettivat haastaa Pietarin ”uutta” näkemystä pakanoiden asemasta Jumalan suunnitelmissa (Apt.11). Ja vaikka asia jotenkin tai osittain hyväksyttiin, niin luulisi, että tämä asia olisi auennut kaikille uskoville, mutta niin ei käynyt. Useita vuosia myöhemmin Jerusalemista lähti liikkeelle ns. judaisteja, juutalaiseen lakiin uskonnollistuttajia, jotka koettivat kääntää vasta kristityiksi (= kreikannos sanasta messias) tulleita, juutalaisiin Vanhan liiton tapoihin (Apt.15). Tästä syystä Paavalin ja Barnabaan piti lähteä Antiokian seurakunnasta (joka oli muuten hyvin monikulttuurillinen) ja mennä Jerusalemiin, ongelman lähteiden juurelle ja todistaa messiaaniselle seurakunnalle pakanoiden kääntymyksestä ja että heidän ei tarvitse muuttua juutalaisiksi. Tämä aiheutti kiivaan väittelyn ja vasta kun Pietari kertoi, jo aika päiviä sitten saamastaan näystä ja kokemuksestaan, sekä Jaakob Jeesuksen veli sanoi tämän asian pitävän paikkansa kirjoitusten kanssa, asia hyväksyttiin mutinoiden kera. Huomaa, että vaikka seurakunnan johtajina toimivat Pietari ja Jaakob (suuret hengelliset johtajat ja Jeesuksen fyysisessä seurassa vaeltaneet miehet) niin silti suurin osa juutalaisista Jeesukseen uskovista olivat edelleen kansallisen ja kulttuurinsa rajoittamat. Heille oli hyvin vaikea ymmärtää, että heidän omat kulttuurilliset ja uskonnolliset tapansa rajoittivat heidän ajatteluaan ja jopa Jumalan pelastussuunnitelman eteenpäin menemistä. Jerusalemin messiaaniset uskovat olivat oman kulttuurinsa vankeja ja oli suuri vaara, että ilosanomakin jäisi tuon kansallisen kulttuurin sitomaksi tai ainakin, että viesti muuttuisi matkalla juutalaisten perinnäistapojen opettamiseksi, näin sivuuttaen armosta pelastumisen. Näin heidän kansallinen kulttuurinsa piti uskovien joukkoa hyvin rajoittuneina. Tästä oli vielä matkaa siihen, että he saattoivat heijastaa isompaa Valtakuntaa kuin heidän oma kansallinen tai uskonnollinen perintönsä edellytti. Ajatteletko, että tuo olisi poikkeuksellista rajoittuneisuutta, emmekä me suomalaiset kristityt olisi minkään kulttuurin sitomia. Eipä ihan. Kaikilla meillä on niin isoja kuin pieniä sokeita pisteitä näkemyksissämme. Otanpa yhden yksinkertaisen esimerkin. Vastikään näin erään suomalaisen seurakunnan web-sivujen mainoksen, jossa sanottiin kirjaimellisesti näin: “Seurakunnalla ei ole Raamatulle vieraita korostuksia ja erityisoppeja.” Mitä arvelet pitääkö ilmoitus paikkansa? Tämä seurakunta kehui olevansa erityisopeista vapaa seurakunta, jolla ei ole erityiskorostuksia. Wau, mitähän sieltä voisi odottaa?. Arvaapa kenen mukaan heillä ei ole mitään Raamatun ilmoituksesta poikkeavia erityiskorostuksia? He itse uskovavat näin! Kuinkahan kävisi jos esimerkiksi kolmen eri seurakunnan tai saatikka eri maasta tulleen pastorin annettaisiin tehdä arvio tämän seurakunnan ”ei-Raamatulle-vierasta-oppia!” -teesistä? Näin sokeita saatamme olla omalle kulttuurille, sen vaikutuksille ja jopa omalle hengelliselle arviointikyvylle. Tästä syystä olisi hyvin terveellistä olla tekemisissä ja tutusta muidenkin kirkkokuntien näkemyksiin ja keskustella myös useiden hyvin Raamattunsa tuntevien henkilöiden kanssa. Jos haluamme avartaa näkemyksiämme Jumalan Valtakunnasta ja Raamatun sanomasta niin on terveellistä tutustua esimeriksi ulkomaalaisiin uskoviin. Näin saattaisi kansalliset ja uskonnolliset kuivat savikokkareet irtoamaan astiastamme. Ehkä myös tietynlainen hengellinen ylimielisyys vähenisi. Mitkä kansalliset käsityksemme tai jopa hengelliset perinnäiskulttuurimme rajoittavat meitä Suomen kristittyjä olemasta avarampia Jumalan Valtakunnan edustajia? Jatkuu …
0 Comments
Leave a Reply. |
Juhani aholaTavis mies, joka on ihastunut Jumalan hyviin suunnitelmiin ja Hänen hyvään tahtoonsa. Archives
November 2023
Categories |