PÄIVITETTY KRISTITTY
ja seurakunta
Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä. Dan.7:13-14
Historia ja tulevaisuus ovat Jumalan! Kautta aikojen ihmiset ovat koettaneet rakentaa erilaisia valtakuntia perustuen mitä erilaisimpiin ismeihin ja utopioihin. Syntiinlankeemuksesta alkoi kapina-aika, joka jatkuu aina Jeesuksen tulemukseen saakka. Profeetta Daniel näki ilmestystiedon kautta tuon tulevan historiallisen hetken, jolloin kaikki ovat alamaisia hyvälle ja täydelliselle Jumalalle. Osalle se merkitsee ilontäyteistä elämää hyvän hallitsijan yhteydessä, kun taas toisille se merkitsee tuomiota kapinallisuudestaan. Raamattu antaa meille ilmestystietoa jopa tulevista ajoista, jotka koskettavat kaikkia ihmisiä ja kaikkialla. Tästä syystä meidän on tärkeä tuntea Jumalan historiaa ja miten voimme olla osallisena hänen hyvistä suunnitelmista myös tulevaisuudessa. Kaikki kyllä osallistuvat Jumalan historiaan joko kapinallisena tai hänelle alamaisenaan. Ihmisen vastuulla on valita! Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti. Dan. 2:44 Näiden kahden Danielin saamien profetioiden välissä (luku 7 ja luku 2) tapahtuu jotain merkittävää, joka koskettaa meitä kaikkia. Luku 7 kertoo lopullisen valtakunnan ilmestymisestä ja muiden valtakuntien katoamisesta. Luku 2 taas ilmoittaa meille iankaikkisen valtakunnan tulon aikaamme, mutta ei vielä täyteydessään koska se merkitsisi muiden valtakuntien lopullista häviämistä. Tämä nykyinen aikamme on täten Jumalan historiassa ns. armon aikaa, jolloin on mahdollista elää itsekeskeisesti ja kapinassa, hyvää Jumalaa vastaan. Jumalan Pojan tulo maailmaan tarkoitti siis Jumalan valtakunnan ilmestymistä keskuuteemme, vaikkakaan ei vielä näkyvällä tavalla tai niin kuin ihmiset odottivat ilmestyvän (Lk.17:21). Apostolien teoista näemme tämän uuden ihmiskunnan ja Jumalan valtakunnan kauden alun. Se on ainoa valtakunta, joka kestää läpi kaikkien aikojen ja jatkaa kaikessa täyteydessään nykyisen ajan loputtua. Kaikki muut hallitsijat ja valtakunnat historiassa ovat nousseet toimivat vain oman aikansa ja katoavat. Näin on käynyt kaikille valloille (joihin esimerkiksi Danielin kirja myös viittaa) ja näin on käyvä myös tuleville valloille. Ymmärrätkö asian tärkeyttä? Miten iankaikkisen valtakunnan olemassaoloon tulisi sitten suhtautua? Miksi se on niin tärkeää ja miten se liittyy sinuun ja tulevaisuuteesi? Jumalan valtakunta on keskellämme! Se tarkoittaa iankaikkista historiaa. Iankaikkisen historian kansalaiset! Tästä jatkamme seuraavaksi.
0 Comments
Leave a Reply. |
Juhani aholaTavis mies, joka on ihastunut Jumalan hyviin suunnitelmiin ja Hänen hyvään tahtoonsa. Archives
November 2023
Categories |